Mummot

Ylen Areenasta löytyy dokumentti Tshernobylin alueelle palanneista sitkeistä mummoista. Tshernobyl on kamala ja samalla jotenkin kiehtova, sillä kaikki on pysähtynyt huhtikuuhun 1986 ja luonto valtaa hiljalleen kerrostalot ja asfalttitiet. Ohjelmassa huivipäiset mummot eivät säteilystä piittaa vaan kalastavat, kasvattavat vihanneksia, keräävät sieniä ja juhlivat syömällä omia tuotteitaan, laulamalla ja juomalla pontikkaa. Ilman hiusten peitoksi sidottuja kukkahuiveja olisi vaikea sanoa, mitä sukupuolta nuo sitkeät vanhukset ovat. Vanhoille naisille kehittyy toisinaan melko maskuliiniset kasvonpiirteet vai johtuuko se säteilystä?

Nykyaikana moni menettää yhden osan ihmisen elinkaarta eikä tule lainkaan vanhukseksi vaikka ikää riittävästi kertyisikin. Näiden mummojen vanhuus tarkoittaa sitä, ettei muiden mielipiteistä tai ulkoisista asioista piitata. Sitä voisi tietysti kutsua tyhmyydeksikin, sillä he tuntuvat kieltävän säteilyn, sillä eihän sitä näy. Luultavammin he kyllä tietävät riskin, mutta ovat jo niin vanhoja, etteivät välitä. Mitä vanhempi on, sitä vähemmän säteilystä on haittaa. En söisi noiden tätien paistamia tatteja.

Kurkimme eilen työpaikan ikkunasta kun pysäköinninvalvoja kirjoitti sakkolaput kahteenkymmeneenkolmeen autoon. Yksi pääsi karkaamaan. Koko alueen kadunvarsilla on pysäköintikielto, mutta kuka sellaista huomaa. Karua tulla vaikkapa sytostaattihoidosta ja löytää lappu tuulilasissa.

Vietimme työpaikalla ystävänpäivänyyttäreitä. Miksi muuten kaikkea juhlitaan syömällä liikaa tai sitten ryystämällä turhan paljon alkoholijuomia? Yritin keksiä muita juhlimistapoja, mutta se on vaikeaa. Tanssimalla (kuka uskaltaa selvinpäin), laulamalla (kts. ed.) tai halaamalla (sama taas). Ei siis jää muuta mahdollisuutta kuin syöminen ja juominen.