Sain kahlatuksi Jennifer Eganin kehutun romaanin Manhattan Beach. Amerikkalaiset lihottavat romaanit niin paksuiksi ja painaviksi, että niitä on vaikea lukea sohvalla maaten. Manhattan Beach käsittää laveine kiitoksineen 564 sivua. Kunnioitan kirjailijoita, jotka onnistuvat pitkittämään tarinaa ja viitsivät ährätä taustatyön parissa kuten Egan on tehnyt. On tarvittu paljon istumista New York Public Libraryssa. Toivottavasti siellä on kahvila.
Urakan suoritettuani siirryin Sara Ehnholm Hielmin esseekokoelmaan "Ja sydän oli minun". Nappasin kirjasta norjalaisen lastenkirjailijan Stian Holen ajatuksen "Minä kirjoitan minusta. Sinä luet sinusta".
Siskoni kävi ensimmäistä kertaa elämässään Ylläksellä ja oli innoissaan. Muistelimme lapsuuden talvia, jolloin isä ja äiti palasivat Lapin lomilta ruskettuneina ja rentoina. Valokuva-albumeissa he poseeraavat hankien keskellä ystäväpariskuntien vieressä naamat onnellisessa virneessä. Miksei meitä lapsia koskaan otettu mukaan? Kesällä meidät kyllä vietiin pohjoiseen itikoiden syötäväksi ja telttaan palelemaan. Ilmankos ihmiset tarvitsevat myöhemmin vuosien terapiat.
Tein hervottoman kulhon makaronilaatikkoa, jonka maustoin eksoottisesti harissa-mausteella. Unohdan toistuvasti, ettei minulla ole enää perhettä ruokittavana. Onneksi kohtalotoveri tulee huomenna pelastamaan tilanteen.
2 kommenttia:
Jossain iltapäivälehdessä hehkutettiin huippukokkien makaronilaatikoita. Yhteen tuli makaroonin ja jauhelihan lisäksi 2 pakettia pekonia, 2 purkkia kuivattuja tomaatteja, paprikaa, 4 munaa ja litra, siis litra, kuohukermaa. Jo ohjeen lukeminen tuntui makkaralta vyötäröllä.
Tämä oli vaatimattomampi ja terveellisempi versio. Jo tuon pekoniversion ohjeen lukemisesta menevät verisuonet tukkoon.
Lähetä kommentti