perjantai 22. helmikuuta 2019

Viisumi

Harrastan työmatkapyöräilyä ympäri vuoden, kelistä riippumatta, vaikka sataisi sammakoita. En omista mitään erityisvälineitä nastarenkaita lukuunottamatta.

Tällä viikolla sitten kaaduin, joka ei ole mitenkään ihme, sillä mitä enemmän ajaa, sitä todennäköisempää, että joskus kaatuu.

Sukkahousuihini tuli reikä, josta pilkotti jotain punaista. Sulkeuduin työhuoneeseeni tarkoituksena puhdistaa ja paikata vauriot ja olin juuri riisumassa sukkahousujani, kun sivaripoika (anteeksi pojittelu) tuli sisään. Seisoin sukkahousut puolisääressä, sivari katsoi minua kauhuissaan, pyyteli anteeksi ja pakeni paikalta. En ehtinyt selittää syytä sukkahousujen riisumiselle.

Toivottavasti sivari ei saanut paljaista asfaltti-ihottumaisista polvistani pysyvää traumaa. Minulla oli kuitenkin mekko päälläni.

Olen lähdössä yhden ystävän kanssa Pietariin. Matkustustavasta (juna) saanee pisteitä somessa.

Matkaa varten pitää hankkia viisumi ja sitä varten todistus matkavakuutuksesta, "kutsu" hotellista ja tuore valokuva. Päätimme tehdä kaiken vaikeimman kautta, emmekä hommanneet viisumia matkatoimistosta vaan päädyimme Suomi-Venäjä seuraan.

Tampereella seuran toimisto sijaitsee Tulli Business Parkissa, jonka aulasta tulee mieleen neljän tähden hotelli. Ilmoittauduin infoon ja pian saapuikin murtaen suomea puhuva ystävällinen nainen viisumitarvikekoreineen luokseni, liimasi kuvat anomuksiin ja poistuin paikalta. 

Vartin päästä hän soitti, että hän unohti pyytää passit, jotka siis lähetetään konsulaattiin ja joihin liimataan viisumitarra. Jos viisumin saamiseen menee pari viikkoa, niin se aika on sitten oltava ilman passia. 

Minulla ei tietenkään ollut sen ystävän passia, sain sen eilen illalla ja menen Tulli Business Parkiin tänään uudestaan. Paperit olisi voinut myös lähettää, mutta silloin ei olisi kuullut naisen Pietari-vinkkejä.
 

1 kommentti:

Kaisa kirjoitti...

Puhutteleva tuo sivarikohtaus! Joskus vastaavantapaisessa tilanteessa sisääntullut työtoveri totesi "enempi selittäminen vain pahentaa asemaasi" ja poistui.