Kuvataidenälkä

Tein päivän kestoisen kulttuurimatkan Helsinkiin.

Ensin tarkastin Amos Rexin ovelle johtavan parijonon ja sen jälkeen kävelin Kiasmaan.

Aikoinaan me naiset testasimme onnistummeko läpäisemään kynätestin, jossa kokeiltiin pysyykö kynä suorana seistessä tissin alla. Iiu Susiraja pistää paremmaksi ja seisoo luuta rintojen alle pujotettuna ja katsoo suoraan kameraan. Taiteilija on jonkinlainen valokuvauksen Niksi-Pirkka, valitsee jonkun arkisen asian tai ruokatarvikkeen, jonka yhdistää vartaloonsa.

Alkuun Susiraja kuvasi vanhempiensa kotona, nykyisin työhuoneellaan, mutta myös hotellihuoneissa. Yhdessä kuvassa hän seisoo vihreä vessanpytyn kansi päässään ja kerbera hampaissaan.

Nautin kuvien anarkistisuudesta ja Susirajan rohkeudesta. Miten hän kehtaa? Taitelija sanoo olevansa arka ihminen, joka ei pidä kuvattavana olemisesta ja haluaa työskennellä yksin.

Yritin ottaa selfien Kiasman yläkerran näyttelyssä, jonka katosta roikkuu ikäänkuin värikkäitä keinohiuksia. Vaikeaa oli, en nauti kuvattavana olemisesta, en edes selfieistä. Jos Susiraja kehtaa kääriä nakkimakkarat nilkkoihinsa tai tunkea pullaletit myssyynsä kuvausta varten, niin kai minun pitäisi pystyä katsomaan kameraan ihan omana itsenäni. Islantilaisen Hrafnhildur Arnardottirin tarkoituksena on kuulemma herättää onnellisuuden tunteita, mutta Susiraja onnellistutti minua enemmän.

Ateneum esitteli tsekkiläisen Frantisek Kupkan (1871-1957) maalauksia. Mies aloitti perinteisillä maalauksilla ja eteni tiukan abstraktiin ilmaisuun. Näin abstraktit kuvat musiikkina (varmaan siksi, että näyttelyn teksteissä siihen viitattiin ja taustallakin soi musiikki). Ensin oli idyllinen puutarha, kirjaa lukeva mies sekä häntä kurkkivat naiset ja lopussa kankaalle oli piirtynyt pari suoraa viivaa. Harvoin näkee taiteilijan kehitysvaiheet noin selvästi.

Piipahdin Oodissa, joka oli täynnä väkeä, eikä oikein muistuttanut perinteistä kirjastoa. Etsin omaa kirjaani, mutta en löytänyt. Nyt katsoin nettisivuilta, että sen pitäisi olla (jostain kumman syystä) Bestseller-hyllyssä. Kallion kirjastosta se on näköjään kadonnut.

Helsinkiläisillä (tai kenties muutkin olivat saapuneet paikalle Tampereelta, Sonkajärveltä tai Kokkolasta) on suuri kuvataidenälkä, sillä kaikki museot olivat täynnä ihmisiä ja yhteen siis suorastaan jonotettiin. Minua olisi kiinnostanut Didrichsenin taidemuseon näyttely (Karoliina Helberg), mutta kun museoon pitää mennä bussilla (pelkään Helsingissä julkisia kulkuneuvoja käyttäessäni nolaavani itseni), eikä aikakaan olisi oikeastaan riittänyt.