lauantai 23. maaliskuuta 2019

Sycorax

Näin eilen Työviksen suurella näyttämöllä Shakespearen näytelmän Myrsky. Tänään yritin googlata mitä näytelmällä tahdottiin sanoa (kysyttiinköhän sitä Shakespearelta, kirjailijoilta yleensä kysytään).

Myrsky kertoo veljensä pettämästä Milanon herttuasta Prosperosperosta, joka on häädetty autiolle saarelle tyttärensä Mirandan kanssa. Saarella asuu myös Ariel, tuulen henki, joka on näytelmän tässä versiossa puettu siivoojaksi. Prospero kostaa ja aiheuttaa veljensä laivan haaksirikon. Veli ja muutakin porukkaa pelastuu samalle saarelle Prosperon kanssa.

Miranda ei ole koskaan nähnyt yhtään nuorta miestä ja sattuu rakastumaan ihka ensimmäiseen näkemäänsä nuorukaiseen Ferdinandiin (joka onkin sitten sattumalta prinssi).  Nyt menitte sekaisin, ei haittaa.

Näytelmän ensimmäisellä puoliajalla kaikki vihaavat toisiaan (paitsi tietysti Miranda ja Ferdinand), toisella puoliajalla kaikki antavat toisilleen anteeksi ja rakastavat toisiaan. Käänne on melko äkkinäinen.

Näytelmän lavastus oli huikaisevan hieno, paljolti roskan näköisellä muovilla ja valoilla tehty. Näyttelijät ihan passeleita, ei valitettavaa. Ison näyttämön puolityhjä katsomo oli säälittävä.  Suurta tilaa ei saada täytettyä kuin musikaaleilla tai pikkujouluajan farsseilla.

Shakespearen näytelmät ovat osa länsimaista sivistystä. Huomasin ilokseni, että IT-alan ihmiset tuntevat shakespearen näytelmät, sillä potilastietojärjestelmämme nimi on Miranda ja ohjelmasta löytyy myös Ariel-palkki.

Henkilöiden nimillä voisi nimetä lääkkeitäkin, Trinculoa käytettäisiin tietysti johonkin alapään vaivaan ja Sycorax on selvä psykoosilääke.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavat nimet :D