Kirjoittamiseni on joutunut jonkilaiseen kriisiiin, niin blogikirjoittaminen kuin se muu, jonka pitäisi olla tärkeämpää. Tulee melkein paniikki. Kirjoituskurssilla moni kertoo kirjoittamisen ehtymisestä ja seuraavalla kerralla tuo sata sivua hienoa tekstiä. Opettajamme sanoi, että kriisi saapuu juuri toisena vuonna. Ensimmäinen vuosi menikin jonkinlaisen euforian vallassa, jonka keskeytti välillä lyhyt syvä masennuksen alho.
Kurssikaveri julkaisi FB:ssa kuvia opiskeluajoilta. Emme me ole voineet olla niin nuoria. Kaikki kuvat on otettu jostain juhlista, missä välissä me oikein opiskelimme. Menimme suoraan tentistä Henry's Pubiin, odottelimme ravintolan aukeamista oven edessä. Emme me paljon juoneet, ei ollut rahaa. Nautimme rikkaina päivinä herkkuamme, jossa oli spagettia ja jauhelihaa, herkku oli kuorrutettu juustolla ja tarjoiltiin sellaisesta pienestä ruukusta. Hankimme rahaa osallistumalla lääkekokeisiin. Muutamiin kuului vuorokausivirtsan keräys. Pojilla oli pubissa mukana muovikanisterit keräystä varten. Eiväthän ne mihinkään riittäneet, kanisterista oli pakko kaataa aina pois, että uutta mahtui tilalle. Pubista poistuessa aurinko häikäisi silmiä.
Lääkärin ammatti pällistää toistuvasti arvostettuimpien ammattien listan kärjessä. Ei pidä luulla, että lääkäreitä silti rakastettaisiin. Asiasta saa vahvan todisteen vierailemalla Suomi 24 keskustelupalstoilla. Olemme syvästi vihattuja ihmishylkiöitä.
7 kommenttia:
Menin tässä eräänä päivänä huutelemaan seuraavaa lähetepotilasta; rouva tuli, katsoi minua vihaisesti ja tiuskaisi "tekin olette joka kerta eri ihminen!"
Pitää ehtiä ennen potilasta: anteeksi, että olen taas myöhässä ja kurjaa varmaan kun aina on eri lääkäri.
Ällistyneenä sanoin "minä olen aina ollut tämä sama ihminen, mutta toisinaan olen eri paikoissa..."
Hoh hoh. Tuosta Kaisan jutusta tuli mieleen äitini tarina rouvasta, joka kerta toisensa jälkeen soitti väärään numeroon - äidilleni. Lopulta rouva alkoi tuskastua siihen, kun puhelimessa oli joka kerta väärä henkilö, mihin äitini: - Mutta tehän sen väärän numeron valitsette...
- No miksi sitten vastaatte puhelimeen?! tiuskaisi rouva ja löi luurin kiinni.
Eilisaamuna kuuntelin YleLahtea. Haastateltiin esikoiskirjailija Jarkko Lainetta (entisen inkarnaatio?), joka oli saanut julkaistua seikkailu-fantasiakirjan, jatkoakin kuulemma seuraa. Kyseessä oli 28-vuotias rock-hemmo ja trukkikuski, joka kertoi vain yhtenä päivänä valaistuneensa ja päättäneensä kirjoittaa kirjan. Esikuvia olivat narniat ja potterit, niitä hän olikin lukenut kymmenisen vuotta sitten. Ei sen jälkeen, ei muutakaan kirjallisuutta. "Ei ehdi, ei kiinnosta." Tuli vain mieleeni: onkohan opiskelu ihan turhanaikaista ja yliarvostettua hommaa?
Kerran soitin proffalleni, hän vastasi kuiskaten:"Voinko soittaa takaisin illalla?". Illalla hän kysyi:" Niin, kun Sinä soiti sinne hautajaisiin..?". Vastasin: Minä EN soittanut hautajaisiin, Sinä olit jättänyt puhelimen päälle... Arvaattekin jo, että hän oli miespuolinen...
En kyllä arvannut.
Lähetä kommentti