torstai 14. kesäkuuta 2012

Ei asiaa, ei edes nimeksi

Ei ole mitään asiaa. Olen pienessä hiprakassa, huomennakin olen todennäköisesti hiprakassa, sillä pääsen illalla juhliin. Uusi mekko roikkuu komeron ovenkahvassa. Mekko on violetti ja sen pitkässä helmassa on kolme tuhlaavaista kerrosta. Levenevän helman yläpuolella on tekotimantteja.

Olen ihan vähän kateelllinen. En tiedä ketään muuta kateellista ihmistä kuin minä. On ristiriitaista omata suuret tavoitteet ja vähäiset resurssit. Ei kukaan syvällinen ja tasapainoinen ihminen ole kade. En siis ole tasapainoinen enkä varsinkaan syvällinen.

Kerttu makaa sohvan selkämyksellä, Kertun paino on muovannut tyynyyn syvän painanteen. Kerttu kerää voimia ja nukkuu, sillä yöllä se hilluu ja raapii vaativasti makuuhuoneeni ovea.Aamuyöstä naukuminen tunkeutuu korvatulppien läpi. Päästän Kertun ovesta ja se hyppää sängylle ja nuolee hiuksiani.

Mitäpä tässä muuta. Menen maate.

5 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Ihmiset ovat taitavia piilottamaan kateutensa. Ei se tarkoita sitä, että kateus olisi katoava luonnonvara.

Olisi hienoa, jos ihminen osaisi arvostaa niitä piirteitä ja taitoja mitä hänellä on.

Sinäkin olet niin pirun pystyvä nainen. Surullista, jos et itse koe niin.

AuvoT kirjoitti...

Lisäksi, kateus ilmenee usein muunlaisena kuin "perinteisenä kateuden tunteena". Sanallinen nälviminen voi johtua kateudesta. Vahingonteko voi johtua kateudesta, sillä vain yritetään poistaa itselle "huonoa oloa" = kateutta aiheuttava juttu toiselta. Ja internetistä löytyy nykyään hirmuisesti virtuaalikateutta kun kaiken maailman trollit koettavat repiä ihmisten mielet maahan jotta oma olo ei vertautuisi niihin joilla ehkä on paremmin...

Tämä on nyt kirjaimellisesti kyökkkipsykologiaa sillä kirjoitan langattoman verkon avulla keittiössä (uutta minulle).

Samaa mieltä Moilasen kanssa. Heidi ei oikein osaa arvostaa omia avujaan.

Luin hiljattan Sinikka Nopolan uuden pakinakirjan. Se oli täsmälleen saman oloista kuin Heidin teksti. Sen täytyy olla jokin tamperelainen erityisjuttu, kuiva lakoninen huumori, johon pitää ensin totuttautua jotta alkaisi päästä kiinni.

Kaisa kirjoitti...

Minulle tarinoistasi tulee mieleen Italo Calvino.

Tuollainen juhla on saavutus päästä järjestämään, hienoa osallistua. Hengessä mukana!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

AuvoT: Sinikka Nopola on ehdoton suosikkini. Hän on sitäpaitsi mukava tyyppi (kävi kirjoituskurssilla meille puhumassa)

Kaisa: Italo Calvino tuntuu liioittelulta. Tämä Italo ei ole koskaan menestynyt edes paikallistason kirjoituskilpailuissa.

Kaisa kirjoitti...

Vaikutelma on sama. Luin juuri Marcovaldon, lyhyitä, tunnelmaltaan kiinteitä, vähän ironisia kuvia.