Kampaus lättänänä heräsin uuteen aamuun vasta kymmenen aikaan. En tiedä paljonko kello oli, kun menin nukkumaan, sillä en tullut vilkaisseeksi kelloa (olen oppinut, ettei iltapuvun kanssa saa pitää rannekelloa). Väitöskaronkan jatkoilta hakeuduimme vielä väittelijän kotiin, joten lienee ollut jo aika myöhä. Kävelin kotiin pitkässä iltakoltussa ja piikkikoroissa. Kadulla nuori nainen kysyi minulta "Why are you dressed like that?"
Väittelijän mies lauloi juhlakalulle tyttären säestyksellä Katie Meluan kappaleen Nine million bicycles ja yleisö pyyhki märkiä naamojaan lautasliinoihin. Esitys sai paljon syvemmän ja todemman tulkinnan kuin alkuperäinen kepeä rallatus. Viisikymppisen miehen esittämänä kuolemaan saakka rakastaminen on ihan eri juttu kuin nuoren naisen, joka ei vielä edes tiedä, että se loppu joskus oikeasti tulee.
Ehkä minulla on taipumusta ihannoida tuota pariskuntaa. Omassa avioliitossamme olimme jonkinlaisia kilpailijoita, emme toistemme tukijoita. Ihmissuhteet ovat taitolaji. Toiset osaavat, toiset eivät. Minä en.
6 kommenttia:
Noh, noh. Onhan sinullakin ystäviä, sukulaisia, tuttavia joiden kanssa olet erilaisissa suhteissa. Ystävyys-, sukulaisuus- ja tuttavuussuhteissa. Ja tuskin heidän kaikkien kanssa kilpailet. Joten kyllähän sinäkin osaat ihmissuhteilla. Älä ole liian kapeakatseinen ja ankara itsellesi. :)
Jotenkin eksyin tänne, ja olen eksymisestäni iloinen.
Totta tuo, että ihmissuhteet ovat taitolaji. Lisäisin vielä: ovat mahdollisuus, ehkä mahdollisuuksista parhain, oppia tuntemaan myös itsemme ja siinä sivussa muutakin elämää. Mutta helppoa se ei todellakaan ole.
Juu kyllä minä monen kanssa tulen toimeen. Asun silti yksin, mikä ei liene mikään sattuma.
Vilkaisehan maanantaina hesarista synttärihaastattelu. Olinpa sitten mitä mieltä tahansa päivänsankarista noin muuten, niin jäi koko päiväksi mielen pohjalle kaivertamaan: "kilvoitelkaa toistenne kunnioittamisessa". Miten paljon hyvinvointi lisääntyisi noin niinkuin yleisesti, jos edes yrittäisimme enemmän kunnioittaa toinen toistamme?
Ollen tuo mainittu ihannoidussa parisuhteessa elävä V, voin kertoa, että tuon anonyymin mainitseman raamatunsitaatin sanoi ateistiystävämme puheessaan siviilivihkimistä seuranneissa hääbileissämme. Kuulin (tai tajusin) lauseen silloin ensimmäisen kerran ja otin todesta, ja olen oikeasti sitä mieltä että siinä se kaikki on. Asiaa tietysti helpottaa, että puoliso on samalla linjalla. Ja että ehkä aikaisemmista parisuhteista on voinut oppia omasta ääliöydestään jotain. En siis aina ole ollut täydellinen.
Niin monenlaisia avioliittoja näkee, paljon toisen latistamista, että on kiva kuulla kun joku puhuu puolisostaan arvostavasti. Näkee onneksi onnistuneitakin liittoja.
Lähetä kommentti