tiistai 3. heinäkuuta 2012

Hyppyrimäki

Luin eilen ennen nukahtamistani Turkka Hautalan mainiota Kansalliskirjaa. Sitä lukiessani oivalsin, että olen suurimman osan elämästäni asunut kaupungeissa, joissa on hyppyrimäki. Tampereella sitä ei tietääkseni ole.Täällä on vain haulitorni ja Näsinneula.

Hyppyrimäki on se ruma betoninen turhake, joka seisoo kauniilla mäennyppylällä, suurimman osan vuotta käyttämättömänä. Kaupunginvaltuustossa väännetään jatkuvasti kättä harmaan kuluneen kummajaisen peruskorjauksesta. Urheiluihmiset kannattavat miljoonien sijoittamista mäkeen, josta uskaltaa vain kourallinen ihmisiä luisua alas. Kun tulee talvi ja SM kisat, pipopäät kurkkivat mäen alta taivaalle niskat kenossa, syövät makkaraa ja juovat olutta.

Jos Matti Nykänen olisi syntynyt Pohjanmaalle, niin hänen elämästään olisi saattanut tulla ihan toisenlainen. Tuskin häntä olisi ainakaan vihitty Laajavuoren hyppyrimäessä.

Koulussa opettaja yritti nostaa kuntoamme juoksuttamalla meitä Puijon hyppyrimäen vieressä ylös kohoavia portaita ja opetti minut inhoamaan liikuntaa. Myöhemmin vastenmielisyys onneksi väheni ja nousin ihan vapaaehtoisesti Laajavuoren laelle ja annoin katseeni kiertää betonimöhkäleestä järvimaisemaan samalla kun huidoin ympärillä pyöriviä hyttysiä.

On kuin osa minua puuttuisi kun en näe enää hyppyrimäkeä. Tuskin kuitenkaan onneksi kovin olennainen osa. 

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyl maar meilläkin mäkiä on:

Ks.
http://maps.google.fi/maps/ms?ie=UTF8&source=embed&oe=UTF8&msa=0&msid=217990481393661842720.00049cdc471f00f8c71ac

sekä
http://moro.aamulehti.fi/2012/01/08/epilan-puiston-ihmetys/

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Säälittäviä. Ei lasketa. Tarkoitan HYPPYRIMÄKIÄ, joita on vain Lahdessa, Kuopiossa ja Jyväskylässä.

Elena kirjoitti...

Kylläpä kirjoitat todella mielenkiintoisesti! Ihan jäin koukkuun tänne blogiisi :)

Hyvää kesää sinne suuntaan!

Elena

http://myotajavastamaessa.blogspot.fi/

Anonyymi kirjoitti...

Heidi, ymmärrän täydellisesti, mitä tarkoitat. Myös oikean ja kunnollisen TORNIN ja TORIN puute voi aiheuttaa turvattomuutta ja ylimääräistä outouden tunnetta.

Tiina kirjoitti...

Minä olen elänyt koko ikäni kaupungissa, jossa on NEULA. Jos muuttaisin Tampereelta pois, niin mihin sitä voisi muuttaa, että löytyisi uusi NEULA? Seattleen?

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kiitos Elena.

Tampereella on onneksi tori ja kauppahalli, ne ovat tärkeämpiä kuin hyppyrimäki.

Arttorius kirjoitti...

Hämeenlinna kuuluu myös joukkoon, jossa on hyppyrimäki. En muista näkyykö junasta tai moottoritieltä, mutta semmone siä.

Merja kirjoitti...

Ja Kouvola. Mutta sinne ei toinna muuttaa.