Kotona

Kävin junalla keski-ikäisten vuosittaisessa kokoontumisessa Porissa. Piknikpaikka Kirjurinluodolla maksoi 68 euroa. Joimme pullollisen itävaltalaista luomuroseviiniä. Ei siellä kukaan musiikkia kuunnellut: kaikki istuivat auringossa, nauttivat ruoasta ja juomasta ja seurustelivat toistensa kanssa. Luomuviinin ja parin oluen jälkeen pyöräilimme kuusi kilometriä kyläpaikkaan. Menopelini oli jalkajarruton vieras polkupyörä. Kypärä valui jatkuvasti silmilleni. Hämmästyttävää kyllä selvisin hengissä. Tänään on ollut levoton olo. Onneksi vieraita täynnä olevan talon isäntä piti meistä hyvää huolta.

Pohdimme kaikenlaista, jotenkin viiniä juotuaan sitä kuvittelee olevansa niin henkevä. Eräässä blogissa oltiin sitä mieltä, ettei kahden ylimääräisen elinvuoden eteen kannata urheilla. Minusta kaksi ylimääräistä vuotta on pitkä aika. Ottaisin sen mielelläni. Tiedän monia raihnaisia ikäihmisiä, jotka hekin pidentäisivät mielellään elontaivaltaan. Ihmisen elämänhalu on niin voimakas, että elämään haluaa suurin osa meistä tarrata.

Nuorukainen hiihteli eilen aamulla Hämeenkatua edestakaisin yllään naisten uimapuku. Nuorten miesten joukko kulki perässä olutta lipittäen. Nöyryyttämisellä ei ole rajoja.

Katsoin hetken ohjemaa sinkkutanssit. Siinä opetettiin tanssimaan, ja jostain syystä jokaista miestä kohden oli kaksi naista. Ohjelman lopussa mies teki valinnan heidän välillään. Päätöksen helpottamiseksi hän kävi vuorotellen molempien naisten kanssa paitaostoksilla. Tanssisalissa miehet ilmoittivat päätöksensä. Jokainen mies perusteli valintaansa huumorintajulla ja katsekontaktilla ynnä muulla ja valitsi sen nuoremman ja kauniimman.