Kävin uudestaan Mäntän kuvataideviikoilla. Tutustuimme Honkahovin näyttelyyn ja Pekiloon, molemmissa olin siis käynyt jo aiemmin. Pekilosta jäivät mieleen pari videota, varsinkin Hanna Saarikosken
See Paris and Die. Teoksessa taiteilija vierailee ensimmäistä kertaa Pariisissa ja pitää matkan ajan silmät tiukasti suljettuina. Hanna Saarikosken silmäluomiin on maalattu "silmät". Hän kulkeen läpi Pariisin turistikliseiden epävarmoin askelin. Louvressa Mona Lisan edessä japanilaiset turistit kuvaavat taiteilijaa. He lienevät ilahtuneita, että saavat jotain persoonallista ikuistettavaa. Näemmekö oikeasti mitään kun matkustamme? Minun Pariisini on pääasiassa juuri se, jossa Hanna Saarikoski kulkee mitään näkemättä. Saman Pariisin voi nähdä jokaisessa turistioppaassa. Silmät kiinni kokemus on taatusti toinen, jääväthän hajut, maut ja äänet. Minä en kykenisi uhrautumaan taiteen vuoksi, vaan kurkistaisin ainakin pikkuisen. Pariisihan on perinteisesti ollut kaupunki, jonne kuvataiteilijat Suomestakin ovat matkustaneet. Yritin eläytyä naiseen, joka nousee varovasti portaita kohti Sacre-Coeurin kirkkoa, kävelee Pere-Lachaisen hautausmaalla ja nakertaa patonkia puistossa, eikä näe näistä mitään. En pystyisi olemaan neljää päivää edes puhumatta vaikka se saattaisi monen mielestä olla siunaus.
Nukuin huonosti. Kahvakuulajumpan jälkeen nukuin hyvin. Urheilu on siis ihmiselle hyväksi, taide pahaksi.
4 kommenttia:
Tämä tuo aivan mieleen suomalaiskaverin, joka vietti 2 viikkoa lomalla eteläisessä Ranskassa, yksin, eikä osannut yhtään ranskaa. Tapasin hänet kerran ruotsinlaivalla kun hän oli paluumatkalla. Sen täytyy olla aivan suomalainen erikoisuus, että voi olla puhumatta mitään - siis kenenkään samankielisen kanssa - 2 viikkoa. Jos taiteilija käy Pariisissa eikä avaa silmiään yhtään, sen täytyy kuulua sarjaan suomalaisia kummallisuuksia suopotkupallon lisäksi. Minä en pystyisi, niinkuin ei näköjään Heidikään. Meillä molemmilla on ehkä perimässä ulkomaista verta.
PS niin, kun kävin Eiffelin tornissa niin otin jopa valokuvia. Tosin hihalleni putosi ylemmistä rakenteista jotain mädäntyvää mönjää, mutta sehän vain kuuluu Pariisiin. Turha ylihygieenisyys ei ole tervettä.
Suomalainen kykenee puhumattomuuteen.Täällä siedetään hiljaisuutta hyvin.
En ole koskaan käynyt Eiffelin tornissa. Pariisista pidän kovasti ja olen käynyt siellä kahdesti. Jospa vielä joskus pääsen torniinkin.
Näin tuon videoteoksen Mäntässä muutama viikko sen jälkeen, kun palasin elämäni viidenneltä Pariisin-matkalta. Tuntemukset olivat hyvin saman suuntaista. Ja ajattelin, että seuraavalla kerralla voisi yrittää ainakin ajoittain keskittyä enemmän ei-visuaaliseen Pariisiin. Ihan vaan kokemusta laajentaakseen.
Lähetä kommentti