Terraferma

Istahdin eilen Hämeenpuistoon lueskelemaan. Romanikerjäläinen tuli luokseni. Olin ärtynyt häirinnästä ja tuijotin kirjaani entistä intensiivisemmin. Nainen polvistui eteeni ja valitti ääneen. Hän tunki minulle kertakäyttömukia, jossa kilisi kolikoita. Kaivoin kukkaroni ja heitin kuppiin muutaman roposen. Jälkeenpäin minulla oli jotenkin paha olo. Köyhyys tuli liian lähelle. Kaupungin järjestyssäännöt todennäköisesti kieltävät noin agressiivisen kerjäämisen. Nainen poistui heti rahat saatuaan.

Kävin illalla Niagarassa katsomassa italialaisen elokuvan Terraferma.  Elokuvan on ohjannut Emanuele Crialese ja sen tapahtumat sijoittuvat Italiaan Linosan saarelle. Saari sijaitsee lähimpänä Afrikan rannikkoa, ihmiset elää ketkuttavat turismilla. Saarelta ovat vanhat elinkeinot kuten kalastus katoamassa. Elokuvan keskiössä on nainen ja hänen poikansa, pojan isä on kuollut muutama vuosi sitten. Elokuva asettaa vastakkain tyhjänpäiväisen turismin ja saareen henkihieverissä pyrkivät Afrikasta saapuvat pakolaiset. Äiti ja poika piilottavat pakolaisnaisen, jota näyttelee lehtikirjoitusten mukaan oikeastikin lautalla Italiaan saapunut pakolainen (hienosti hän sen tekeekin). Elokuvassa kuvataan pitkiä pätkiä veden alla: sinisen sävyisiä kalaverkkoja, turistien hyppyä veneestä mereen ja roskaista merenpohjaa. Nuo pätkät ovat jotenkin mystisiä, runollisia. Teemat ovat osittain samoja kuin Aki Kaurismäen Le Havressa, tämä elokuva on jotenkin rankempi ja lohduttomampikin.

Lähden huomenna pistäytymään Jyväskylässä, pidän pienen esitelmän entisen pomoni eläkeellejäämisjuhlissa. Huomasin, että kaupungissa on juuri tänä viikonloppuna rallit. Kaupunki on siis täynnä kännisiä kadulle kuseskelevia miesporukoita. Monella roikkuu kaulassa VIP-kortti. Ehkä siihen sisältyy oikeus vapaaseen kuseskeluun.