perjantai 31. elokuuta 2012

0.7

Minut on kutsuttu huomenna häihin. Pari vihitään Helsingin tuomiokirkossa, vihkaisua seuraavat hääjuhlat, joiden mainitaan kestävän puolille öin. Luin häitä  koskevan sähköpostin eilen. Hääjuhlan jälkeen alkavat jatkot samassa talossa sijaitsevissa tiloissa ja jatkuvat aamu neljään. Viestissä kehoitettiin ottamaan uimapuku mukaan, ellei sitten halua uida alasti. Minä kun olen nähnyt lukuisat jaksot Satuhäitä, mutta en ole kuullut hääjuhlista, joissa uidaan. Luulevat reppanat, ettei tällainen täti lähde jatkoille. Siinä erehtyvät raskaasti. Otin jo uimapuvun esiin, että muistan sen pakata.

Sain tänään päähäni, että tarvitsen häihin juhlakengät. Sellaiset oikeat korkokengät, joita naiset televisiosarjoissa käyttävät. Kokeilin useita pareja. Kengät joko puristivat tai kantapää hyppäsi ylös kengästä kun otin muutaman epävarman askeleen. Tulin siihen tulokseen, että ortopedin on muovattava kantapääni uusiksi, ennenkuin voin uskottavasti liikkua korkkareissa. Operaatioon tarvitaan luunsiirrettä ja taitavaa kirurgia.

Pitänee sanoa jotain näistä vanhustenhuollon hoitajamitoituksista (se kuuluisa desimaaliluku 0.7, joka tänään onkin 0.5). Kun hoitajia on liian vähän, niin eihän hoitajamäärää lisätä (ei ole rahaa) vaan vanhusten hoitopaikat vähenevät. Nytkin on vaikeuksia saada mummoja jatkohoitoon. Olen välillä päivystäessäni suunnitellut yhden mummon sijoittamista vierashuoneeseeni. Toistaiseksi ei ole tarvinnut.




5 kommenttia:

Dreamer kirjoitti...

Eli ruotimummo sinne kammariin?

Anna kirjoitti...

Korkokengät ovat kidutusinstrumentti.

Anonyymi kirjoitti...

Liikavarvas sanoo auts. Olen nuorentanut itseäni fb:ssä ja saan korkokenkämainoksia. (Ennen oli Tena-mainoksia.) Korkokengät ovat hienoja, mutta mahdottomia.
Investoi Parikkoihin, näyttää hyvälle vitriinissä :-)

t. Minna

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kokeilin eilen Stockmannilla Minna Parikoita. Auts. Hintakin on suolainen. Esineenä ne ovat kauniit.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä minäkin aikoinaan mietin äitini ottamista kotiini, kun ei paikkaa millään ollut löytyä. Siinä oli vaan se hankaluus, että oltaisiin varmaan saatu häätö, kun hän huusi suoraa huutoa( altzheimer)eikä sietänyt minua ollenkaan. Olinhan minä vielä työssä.

t. eläkeläinen, joka nauttii tästä vapaasta ajanjaksosta työelämän ja mahdollisen laitoshoidon välissä.