Kerttu naukui surkeasti puolet mökkimatkasta ja vaikeni vasta tuntia ennen määränpäätä. Pelkäsimme pahinta, mutta hengissä luontokappale kuljetuskassista löytyi. Paluumatkan Kerttu naukui kokoaikaisesti, joten hänen kunnostaan ei tarvinnut olla huolestunut. Käänsimme autoradion volyymia kovemmalle.
Puin Kertun ylle uuden punaisilla lasihelmillä koristellun kaulapannan ja vein toiveikkaasti ulos. Kerttu pyrki takaisin sisälle ja vaikutti kauhistuneelta. Ei kattoa, ei seiniä, kaikenlaisia vaaroja. Kerttu nautti mökkielämästä pyydystämällä kärpäsiä sisätiloissa.
Ensin mökillä seuranani oli M: keräsimme mustikoita. Sitten kylään saapui P: keräsimme mustikoita. Nyt ne eivät mahdu pakastimeeni.
Teimme mökkimatkalla ostokset paikallisesta marketista ja Alkosta. Arviomme petti vain oluen määrän suhteen. Hankimme sitä liian vähän. Päätimme lähteä olutostoksille ABC-huoltamolle. M ajoi mateluvautia ja minä tarkkailin tienpientareita kanntarellien varalta. Huomasin ihanan keltaisen sieniryppään ja hihkaisin innoissani. Tosin sienet tunkivat pintaan jonkun mökkitien alussa. Mökki ei kuitenkaan näkynyt tielle. Mökin numero oli merkattu kuparisin kirjaimin ison kiven kylkeen. Hyppäsin autosta ja aloin kiivaasti poimia sieniä, M laski autolla alas pientä mäennyppylää ja törmäsi kiveen, johon oli kiinnitetty nuo numerot. Auton perään painui lommo ja siihen leikkaantui pieni reikä. Auto oli melkein uusi ja kyseisessä osassa sijaitsee laite, joka piipittää jos yrittää peruuttaa johonkin esteeseen. Kanttarellien litrahinnaksi muodostui noin tuhat euroa. Aloitin jossittelun: jos en olisi nähnyt kanttarelleja, jos olisimme ostaneet riittävästi olutta... Palatessamme mökkitien alussa seisoi auto. Jos auto olisi kurvannut paikalle aiemmin, niin mökin omistaja olisi nähnyt naisen, joka riipii heidän kanttarellejaan ja toisen, joka on peruuttanut heidän kiveensä.
Tapasin vanhempani, siskoni ja hänen miehensä. Saattaisi olla mukavaa asua lähempänä sukua.
Söimme kanttarelleja. Kauneimmat yksilöt kasvoivat mökin alla, enkä niihin ulottunut. Hain liiteristä isän pihtivalikoiman ja tungin niitä lautojen välistä kohti himoitsimiani keltaoransseja valioyksilöitä, ei onnistunut. Suunnittelin jo alalaudoituksen purkamista, mutta luovuin ajatuksesta.
Eilen nautimme kiinalaisista ravuista. P oli hankkinut 4 cl Koskenkorvaa snapsiksi. Makasimme jälkeenpäin mökin edustan penkeillä ja yritimme nähdä tähenlentoja. Liian harvoin on aikaa katsoa taivaalle. Tuijotimme ylös kunnes alkoi liiaksi väsyttää. En päässyt esittämään suunnittelemaani toivetta. Se ei siis toteudu. Sellaista on olla iltauninen.
6 kommenttia:
Harmittava takaisku tuo lommo. Meidän perheessä on sellainen traditio, että aina uusi auto kolhitaan, usein ensimmäisen käyttöviikon aikana. Tämä on tapahtunut neljästi. Onneksi teemme sen vuorotellen, ei tule sanomista.
Juu, kyllä harmitti.
Toisaalta, eihän siinä sattunnu henkilövahinkoja. Peltii saa aina.
Välil ku lähen kauppaan, naapuri pyytää tuomaa mäyräkoiran. Tuon aina 24, koska kahdelle (hänelle ja vaimolleen) ei koskaan piisaa se 12.
Keskiviikkona lähen Lahteen, vien auton huoltoon. Ruokaa piisais, mutta ostin liian vähän juotavaa. Olutta kyllä olis, mutta mehu ja limukka on loppu. Siis kaupoille.
Tervettuloo takas.
Jossittelu on ymmärrettävää, mutta sitä voi jatkaakin: Jos ette olisi pysähtyneet lommoilemaan tai unohtaneet olutta, olisitte voineet myöhemmin olla siinä ja siinä kohdassa juuri silloin ja silloin, kun se ja se auringosta sokaistunut rekkakuski ajoi sokkona vastaantulevien kaistalle täysperävaununsa kanssa. Nyt selvisitte vain lommolla (mikä toki ikävää on sekin).
Mielenkiintoinen ajatus kuitenkin, miten pienestä ihmiselämän käänteet ovat kiinni. Olen nähnyt elokuvan, jossa kulkee rinnakkain kaksi tarinaa, toisessa nainen ehtii metroon ja toisessa ovet menevät kiinni nenän edestä. Siitä taas riippui löysikö hän miehensä muhinoimasta toisen naisen kanssa vai ei. Elokuvan nimi oli muistaakseni Sliding Doors.
Muistan tuon leffan, siinä oli Gwynethin lisäksi mies, jonka muistan elokuvasta Neljät häät ja yhdet hautajaiset.
Sattuma vai kohtaloko määrittää elämää?
Kas siinäpä kysymys.
Lähetä kommentti