tiistai 28. elokuuta 2012

I love my blog

Sain Jaanalta tällaisen tunnustuksen. Kiitoksia vaan ja paljon. En jaa eteenpäin, kun se jo melkein kaikilla on. Jos jakaisin niin jakaisin sen Dessulle, Minervalle, Exmelle ja yhdelle mun kaverille, mutta kun en jaa.

Minulle uskottiin tärkeä tehtävä lääketieteen opiskelijan syventävien opintojen ohjaajana. Tämä on ensimmäinen kertani ja kenties viimeiseni. Tyttö lähetti luettavakseni tutkimusssuunnitelman. Kehuin suunnitelmaa erinomaiseksi ja laadin sivun pituisen listan tarvittavista korjauksista. Alitajuisesti kostin kaikki aikojen saatossa itse saamani "ohjaukset". Siitäs saat! Ala korjata. Ei sinusta muuten lääkäriä tule. Ainakaan jos se minusta riippuu. Mielesi tekisi pitää hauskaa. Ei tässä meikäläiselläkään niin kivaa ole. Tänään on takapäivystys ja huomenna esitelmä.

Meille järjestettiin aamulla elvytysharjoitus. Yksi lääkäri jäi "potilaan" viereen. "Maire, Maire herää!!" S töni Mairea, jolla ei ollut käsiä eikä jalkoja ja josta kulki johtoja laitteeseen, joka kertoi tehtiinkö toimet oikein. Maire ei herännyt, joten S alkoi huutaa elvytystä. Me ryntäsimme nurkan takaa apuun. S on niin pienikokoinen, ettei yltänyt antamaan painantaelvytystä, vaikka sänky laskettiin niin alas kuin mahdollista. Elvytysopettajalla oli koroke, josta tuli mieleen aika jolloin lapset eivät vielä ylettyneet vessanpöntölle. Sen avulla homma sujui. Emme saaneet Mairea henkiin, vaikka painalsin ja mielessäni lauloin kappaletta Staying alive, jossa on kuulemma sopiva painallusrytmi. Opettaja pakkasi Mairen ja jatkoi seuraavaan kohteeseen.

7 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Myös minä laitoin sinulle tunnustuksen... olit "kirjoittamiseni" aikana näköjään julkaissut jo samaisen plakaatin :)

Nimetön kirjoitti...

Heh, nauran täällä kyynelten läpi. Epätoivoisessa tilanteessa pelastajille ja pelastettaville jää tosiaan mantra. Jään henkiin on ihan hyvä. No siis se Staying alive... (Menikö oikein). Onneksi vain harjoitus.

Itse järjestin pelastuslaitokselle kerran lompakon sukeltamisharjoituksen. Kaksostenrattaat ilman lapsia pelasti Korkeasaaren lauttakuski, lapset olivat rannalla jahtaamassa puluja silmieni alla. Tyhmällä äidillä ei olleet tuulisella rannalla rattaiden jarrut päällä! Mutta märän ajokortin ja rahani sain takas. Kolmivuotias osasi sanoa reissun jälkeen pe-las-tus-lai-tos ja äite kiitos.
t. M

Unknown kirjoitti...

On sulle hommia siunaantunnu.
Ehkä sun tarttis alkaa opettelemaan sanan ei käyttöä...

Ystävällisesti: Burnoutin läpikäynyt.

exme kirjoitti...

Voi, olisit jakanut. Ei mulle kukaan mitään tunnustuksia anna. Tosin en koskaan jaa niitä itsekään. Tämä on vähän niin kuin joulukortit: en lähetä niitä koskaan, mutta salaa vähän surettaa, jos en itse saa yhtään.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Olisi pitänyt. Arvelin, ettette moisista välitä. Olin väärässä. Nyt en voi enää perääntyä. Sanon tässä, että olisitte palkintonne ansainneet.

Roope Dessutom kirjoitti...

Dessu kiittää ja on oikein tyytyväinen tullessaan mainituksi tällaisessa yhteydessä. Enempi tunnustusten jakelu olisi jo liioittelua.

äS kirjoitti...

Kiitti! :-)
Mä en aiemmin lukenut kenenkään blogeja, vaikka hyvin kirjoitettuja ja kiinnostavia sellaisia olisi varmasti vaikka kuinka. Nyt oman blogin myötä yritän seurailla vähintäänkin satunnaisesti ainakin tuttujen blogeja, mutta aika vieras maailma tää on mulle yhä. Olen muutenkin suorastaan nolottavan laiska lukija, vaikkei kirjoittaja sellainen saisi olla!