Katsoin töistä kotiin pyöräillessäni puita sillä silmällä, että saattaisiko niissä kiipeillä. Kovin olivat hennot nuo tamperelaisten puiden oksat, niillä kiipeileminen olisi uhkarohkeaa. Pitänee luopua kiipeilyajatuksesta ja jatkaa eloa yltiökonservatiivisesti maankamaralla.
Eteiseni seinällä roikkuu Andy Warhol -kalenteri. Hankin joka vuosi taidekalenterin sivistääkseni ja viihdyttäekseni itseäni. En merkitse kalenteriin mitään, sillä käytän puhelimen kalenteria kalenteritarkoitukseen. Tämä seinäkalenteri tyydyttää esteettisiä tarpeitani (niitäkin siis on). Tänä vuonna kalenterista löytyy joka kuukausi taitelijan ajatus. Toukokuun ajatus on:"Anybody can do what I do." Jos Warhol ajatteli näin, niin miksen minä. Mietin taiteilijan ajatuksen taustoja: onko kommentti tarkoitettu niille, jotka sanovat nykytaiteesta "lapsikin osaisi tuollaisen maalata".
Pohdimme kirjoitusryhmässä, miksi kukaan meistä ei kirjoita rakkaudesta tai seksistä. Seuraavaksi kerraksi pitäisi kirjoittaa rakkaudesta. Rakkaudesta kirjoittamattomuus ei johdu ryhmämme iästä, sillä useimmat meistä ovat nimenomaan rakkausiässä. Nyt joku heti kirjoittaa kommentin, jossa vakuuttaa rakkauden koskettavan kaiken ikäisiä. Kuitenkin kaikkein pakkomielteisin rakkauden etsintä sijoittuu nuoruuteen.
Kaipa minä kuitenkin olen romantikko. Katson sarjaa Vallan linnake (olen asian täällä moneen kertaan maininnut). Sarjassa käytetään perinteistä kaavaa (koskee siis erästä naista ja miestä): ensin he rakastavat toisiaan, sitten he eivät rakasta (vaikka kuitenkin rakastavat), he riitelevät, on väärinkäsityksiä ja lopulta he löytävät toisensa. Olen sarjan nauttimisessa viimeksi mainitussa kohdassa. Nyt en uskalla jatkaa katsomista, sillä pelkään heidän rakkautensa särkymistä. Mitään niin v-mäistä ei käsikirjoittaja saisi katsojalle tehdä.
7 kommenttia:
Olen teini-ikäisenä kirjoittanut erääseen runoon tällaisen kuolemattoman ajatuksen, että rakkaudesta kirjoittavat vain ne, jotka eivät tiedä siitä mitään.
Runo oli muutenkin hyvin mahtipontinen, mutta tuo on ainoa lause joka siitä on jäänyt mieleeni.
Päätän siis tulkita niin, että me kaikki tiedämme rakkaudesta niin paljon, ettei meillä ole tarve kirjoittaa siitä mitään, koskaan.
Eikös sanota niinkin, että lasten kasvatuksesta tietävät eniten ne, joilla ei ole lapsia? Voihan se olla niin, että olemme jo kokeneet kaiken rakkaudesta tai mahdollisesti kuvittelemme kokeneemme.
Jaa että pohjaa on muutettu...vaatinee silmälle hiukkasen totuttautua.
Mä jo oon ihmetellykki, et miks mul on alati hiton kuuma. Mullahan on pitkäpunttiset talvikalsarit jaloissa. Menee aamul niin automaattisesti. Jos ne nyt riipis jaloistaa ja polttais takassa, ni huomenna ei ehkä olis näin kuuma. ;D
Kannattaa kokeilla vaihtoa lyhyisiin kalsareihin, mutta ei tarvitse takkaan heittää, sillä kesän mittaan niitä vielä tarvitaan.
Olen aika ylpeä tästä visuaalisesta raikastuksesta.
Mitä jos tyydyttäisit kiipeilyviettiäsi laskeutumalla Pyynikin näkötornista seinää pitkin alas. Sitähän on nyt tarjolla, hinta sisältää munkkikahvitkin. Voisit sitten blogata kokemuksesta.
Siitä saisi varmaan hyvän blogitekstin. Jos vaikka kuitenkin kirjoittaisin vaikka hissillä torniin nousemisesta.
Lähetä kommentti