Arpapeliä

Olin eilen mukana ortopedien kierrolla. Siellä ei juurikaan harrasteta syvällisisiä pohdintoja. Todetaan vaan mitä on leikattu ja kurkistetaan sidosten alla lymyävää leikkaushaavaa. Erään naisen varpaasta sojotti piikki, joka päässä oli sievä vihreä pallo. Potilasparka joutuu elämään tuon piikin kanssa monta viikkoa, onneksi on melkein sandaalikelit. Kukaan ei maininnut kierrolla mitään niin tylsää kuin laboratoriokokeet. Kirurgit toimivat vaikka telttaolosuhteissa, sisätautilääkärien spasmat menevät sekaisin, jollei käytössä ole kolmesataasivuisen manuaalin laboratorioarsenaalia.

Lupasin maksaa tyttäreni polkupyörän korjauksen. Sovimme, että käyn maksamassa korjaamolaskun töistä kotiin polkiessani. Menin pyöräkorjaamoon vaatimaan oikeutta maksaa sinisen Jopon korjauskulut. Pajasta ei löytynyt yhtään sinistä Jopoa. Soitin tyttärelle ja kävi ilmi, että olin väärässä firmassa. Ei se mitään, toinen korjaamo oli lähempänä kotiani. Sieltä pyörä löytyikin. Samalla huomasin, että olin jättänyt laukkuni edelliseen paikkaan.

Luin Hesarin Torstai-lehdykästä kaupunkitaiteilija Meiju Niskalasta, joka raahasi torille hetekan, jossa kaupunkilaiset saivat ottaa torkut. Hän myös sitoi vyötärölleen langan, jätti lankakerän maahan ja käveli kirkon portaille jossa odotti lankaa seuraavia ihmisiä ja haastatteli heitä. Nainen laittoi kiinnostavien kirjaston kirjojen väliin yhteystietojaan. Kuulostaa hupaisalta tavalta elää. Taidan kokeilla tuota kirjajuttua. En kuitenkaan kokeile, ja vaikka kokeilisinkin niin ei kukaan ottaisi minuun yhteyttä. En ole taiteilija, taitelijoille tapahtuu kiehtovia juttuja. Sen saa vastineeksi siitä, ettei ole rahaa millä maksaa seuravan kuun vuokraa.  Meiju löysi itselleen miehen, joka käytti noppaa kävelyreitin tai teelajin valisemiseen (Meiju oli toiminut samoin). Tuo noppamenetelmä viehättää minua, sillä toisinaan asioita on työlästä päättää. Arpa voisi viedä pois tylsistä rutiineista. Kokeilen sitä heti huomenna. Kahvia vai teetä. Valkoista, vihreää vai mustaa teetä. Kirjastoon vai divariin. Sokkarille vai kauppahalliin. Elokuviin vai teatteriin vai kotisohvalle. Jos näette kadunkulmassa naisen noppaa heittelemässä, niin minä se olen.

Samassa lehdessä kysytään Elastiselta erikoisinta paikkaa, jossa hän on nukkunut. Kysytään myös onko Elastinen peto sängyssä (on tietty, omasta mielestään). Olen nukkunut jollain Kreikan saarella uimarannalla. Kymmenisen metriä rantaviivasta kulki aita, jota kohti päämme osoittivat, varpaat tuijottivat merta. Nukuimme makuupusseissa, jotka olivat yön jälkeen hiekkaiset. Lähitienoolla oli disko, jonne ja josta pois mopopojat kaahasivat pitkin yötä. Sai pelätä, että joku ajaa pimeässä säärten päältä. Aamulla olo oli kuin ei olisi peseytynyt  pariin viikkoon. Olen myös valvonut yön Bukarestin rautaieasemalla, kuulutukset olivat sellaisella volyymilla, ettei uni tullut sinä yönä silmään. Lapsena nukuin kylpyammeessa. Se ei ollut niin kivaa kuin kuvittelin. Kaikkein mieluiten nykyään nukun omassa sängyssäni.