Minulle siunaantui yllättäen huomiselle työpäivä. Oli se siellä listassa ollut jo jonkin aikaa, en vain tullut tarkistaneeksi. Minua vähän itketti, sillä päivystin edellisen sunnuntain ja luulin viettäväni vapaan viikonlopun. Arvaahan sen, että kun unohtaa tällaiselta juhlapäivänä merkitä, että on estynyt päivystämästä, niin silloinhan päivystää. Sen verran luulisi minunkin oppineen. Nyt sitten jäivät siskon pojan lakkiaiset, toiset lakkiaiset jäivät taas siitä syystä, että siskon pojalla on lakkiaiset.
Tänään olen jo siinä määrin kolhusta toipunut, että muistan lakkiaisten olevan juhlista niitä tylsimpiä (tämä ei nyt välttämättä tarkoita siskon pojan lakkiaisia, jotka varmaan olisivat olleet mahtavat pippalot ja niin tietysti ne toisetkin, joihin kutsun sain).
Lakkiaisissa on aina iäkkäitä sukulaisia, jotka ottavat minut uhrikseen ja alkavat puhua nesteenpoistolääkkeistään. Siellä ihaillaan lakitettavan todistusta (ketä kiinnostaa?). Juhliin pukeudutaan kukkamekkoon ja valkoisiin avokkaisiin (en omista). Tarjolla on voileipäkakkua. Jos joku ei tuota viheliäistä leipätuotetta tunne, niin siinä on vettyneen leivän välissä liikaa voita ja majoneesia. Leivän kuuluu olla minusta rapeakuorista, eikä se tässä toteudu. Tarjolla on myös äitelää täytekakkua . Kaikille vieraille tarjotaan lasilliset heikkolaatuista kuovuviiniä. Mukana juhlissa on naapureita, joiden kanssa ei keksi mitään puhuttavaa. Juhlinnan kohde laskeskelee vaivihkaa seteleitä ja lahjashekkejä ja odottaa hetkeä, jolloin voi vihdoin lähteä bailaamaan.
Vieraan kannattaakin jo juhlatilaan astuessa voivotella, miten moniin lakkiasiin onkin käsky käynyt, kauan ei voi siis viipyä. Lakkiaisissa se mitä juhlista saa syödäkseen ja juodakseen ei muuten läheskään vastaa vieraan juhlaan satsaamaa lahjasummaa. Ja kotona joutuu jälkeenpäin ottamaan huikopalaa.
3 kommenttia:
Tuommoinen päivystys minulle oli langeta sotaväkiaikana. Sain Vappuaattoiltana tietooni, että olin joutumassa katupartion johtajaksi. Onneksi tieto oli toistaiseksi huhun asteella. Kaverit jo suunnittelivat illan rymistyksiä ja minä, Vappuna!! Vääpeli ei kuitenkaan ollut vielä nähnyt minua niin että virallisesti minua ei voitaisi rangaista, .. hetken epäröin mutta Piru voitti, livistin.
Kavereitani en enää löytänyt ja se oli hyvä sillä joku tyttölapsi löysi minut. Sinä iltana . . . no, en sitä unohda, nuori poika kun olin. Aika viattomiahan silloin olimme mutta silloinen säädyllisyys tuli ehkä rikottua.
Nyt olen kohta lähdössä onnittelemaan ensimmäistä ylioppilaaksi ennättänyttä lastenlastani joka sitten heinäkuussa astuu SA-Intin riveihin ja kierros alkaa alusta.
Siis onnea siskosi pojan matkaan!
Luulen, että tämän tekstin jälkeen sun ei enää koskaan tarvi mennä lakkiaisiin :-)
Jos menisit konditoria-kahvilaan niin eikö se menisi aika samoihin kuin lakkiaisissa?
Meillä oli lakkiaiset ihan kotosalla. Ei ollut kuitenkaan voileipäkakkua vaan ihan rehellisiä patongin palasia. Rapeakuorisia. Eikä täytekakkua vaan se lienee ollut luokiteteltavissa juustokakuksi, makea kuitenkin. Ehkä olen jotenkin onnekas tässä suhteessa.
Lähetä kommentti