tiistai 14. toukokuuta 2013

Iloiset lenkkarit osa 2

Tällä iloisten lenkkarien kuvalla sai FB:ssa 20 tykkäystä.

Olen vuosilomalla. Se ei suinkaan tarkoita, etteikö töitä tarvitsisi tehdä. Potilasvastaanottoa kuitenkaan ei ole. Kävin eilen yhdessä palaverissa, jonka hyöty oli erittäin rajallinen. Tein esitelmää, jonka pidämme lauantaina yhdessä V:n kanssa: esittelemme molemmat kolme potilastapausta. Hihittelin yksikseni sairauskertomusmerkintöjä lukiessani. En nauranut potilaalle vaan lääkärin tekstille. Kopioin tähän lauseen tulotekstistä: "Alkoholin käyttöä jonkin verran, peräsuoli tähystetty". Onko näillä kahdella asialla kenties joku syyseurausyhteys, jonka vuoksi ne on laitettu samaan lauseeseen. Tähystettiinkö peräsuoli ensin ja alkoiko potilas toimenpiteen järkyttämänä käyttää alkoholia "jonkin verran".

Tein apulaislääkärinä rektoskopioita (kyseessä on suora n. 30 cm, putki, jolla nähtiin peräsuoli ja osa paksusuolta, kyseisen kammotuksen ovat syrjättäneet ohuet taipuisat tähystimet), enkä pitäisi ihmeenä, vaikka joku toimenpiteen jälkeen olisi ratkennutkin ryyppäämään. Onneksi minusta ei tullut gastroenterologia. Jottei minua pidettäisi ylimielisenä, niin kerron, että minulle on tehty kolonoskopia. En voi erityisemmin suositella, mutta kyllä siitäkin selvisi.

Pian pitäisi päättää, mitä laittaa päälle. Näin eilen ihmisiä shortseissa ja hihattomissa paidoissa, jota pidän suuresti liioiteltuna.

5 kommenttia:

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

No onpa söpöt! Lenkkarit siis :) Noilla kelpaa varmasti juoksella!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kyllä kelpaa. Väristä tulee hyvälle mielelle.

Anonyymi kirjoitti...

No on liioittelua, hihattomat paidat ja shortsit nimittäin.

Åboriginal

Unknown kirjoitti...

Onnittelut 170 lukijasta.

Lenkkarit on kyllä värikkäät. Olin päivän pihalla hihattomassa paijjassa ja nyt nahka kihelmöi. Varjo on mulle paras paikka.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kiitokset itsellesi kommentoinnista.