Nuolaise ennen kuin tipahtaa

Ostin Hämeenpuiston jäätelökioskilta mansikkavalkosuklaatötterön. Päätin siirtyä penkille nauttimaan herkusta ja talutin toisella kätöselläni polkupyörää, kun toinen puristi tötteröä (aitoa vohvelia). Valtava jäätelöpallo kieri pitkin maata, imaissen pintaansa kaiken harmaanruskean töhkän. Kohtalaisen suuren yleisön edessä kalastin pallon käsipyyhkeeseen ja heitin kioskin roskikseen. Ei se olisi kuitenkaan ollut hyvää.

Olen muutenkin melkoinen töhry, vaatteet ovat toistuvasti pestotahroissa (viheliäistä putsattavaa). Raskaana ollessa ravinto putosi ison vatsan päälle. Vatsan takia ei päässyt koskaan riittävän lähelle lautasta. Töissä pukeudutaan onneksi työtakkiin, jonka tarkoitus onkin suojella omia vaatteita ruoka- ja kahvitahroilta.

V:llä on miniatyyrikoira. Se on sellainen vilpitön sielu, joka on aina onnesta sekaisin, kun tulee vieraita. Tuota koirien bonsai-versiota (isäntäväen ilmaus) tekee mieli rapsuttaa. Jos kuitenkin lähestyt pikkuruista hauvaa väärästä suunnasta, niin se panikoi ja pissii lattialle. Tuon koiran paijaaminen on alkanut muodostua stressaavaksi. Tuleeko eteisen lattialle se pieni liru (otuksen rakko on todennäköisesti kolikkokukkaroakin pienempi) vai ei. Pissan saa imeytettyä kokonaisuudessaan yhteen nenäliinaan. Toisella työkaverilla oli koiranpentu, jonka virtsamäärä oli liian mittava kylpypyyhkeen imukyvylle.

Nyt on syytä laajentaa jäätelöpallo filosofisiin sfääreihin. Oli opettavaista hillitä itsensä, kun melkein sai jäätelöä syödäkseen ja sitten ei kuitenkaan. Kasvattaa luonnetta. Sainhan kuitenkin hetken olla onnellinen kermajäätelöpallon omistaja. Ja kun jotain menettää niin ei välttämättä edes saa mitään  tilalle.