Hyvää uutta vuotta ja hyvästi Seurahuone

Ulkona paukkuu, mutta ei minua pelota. Tulin äskettäin kotiin päivystyksestä ja nyt istun täällä kolmannen asteen lähtövalmiudessa jos vaikka kutsu käy. Tämän tason valmiustilassa ei ryhdytä sellaisiin toimiin kuten pyykin pesu (saattaisi keskeytyä), rauhoittuminen, viinin nauttiminen tai kodin ulkopuolella liikkuminen. On järkevää valmistautua siihen pahimpaan vaihtoehtoon niin ei suuremmin pety.

Päivystyksessä näytti rauhalliselta, joten nyt sinne kannattaa mennä jos aikoo. Ei joudu kauan odottelemaan. Kun vielä päivystin yöllä paikan päällä, en katsonut hyvällä niitä, jotka tulivat hoidatuttamaan itseään klo kaksi aamuyöstä "koska tähän aikaan ei ole jonoja".

Näissä olosuhteissa en aion luvata kenellekään mitään, kaikkein viimeiseksi itselleni. Ensi vuonnakin stressaan, jätän hommat viime tippaan, nukun huonosti, syön hyvin, luen edellisen päivän sanomalehteä, pyöräilen, teen tiibetiläiset riitit (en uskalla lopettaa). Sen sijaan en aloita poppanan kudontaa, en keitä kuningatarhilloa, enkä pyyhi yläpölyjä.

Seurahuone on tänään viimeistä iltaa auki. Ravintola on niitä harvoja, joissa bändi soittaa tanssimusiikkia, naisten helmat liehuvat ja miehet pukeutuvat kauluspaitaan (talvella pitkähihaiseen ja kesällä lyhythihaiseen). Kävin siellä muutamaan kertaan työkaverini kanssa pikkujoulujen jatkoilla. Työkaverini on sairaanhoitaja, kolmen lapsen äiti ja alansa huippuammattilainen. Isuimme baaritiskillä, jolloin eräs mies lähestyi työkaveriani. Mies halusi tarjota H:lle juotavaa ja H halusi tietysti kossujaffan, joka on hänen mielijuomansa. Mies kysyi "Mitä sää teet?" H vastasi silmäripsiään räpytelleen "Opiskelen teologiaa". Miehen käytös muuttui jotenkin astetta kunnioittavammaksi. Hän poistui melko pian kossujaffaa siemailevan kauniin teologian opiskelijan kyljestä.