Kansallisaarre

Virallinen  vuorokauden työrupeamani päättyi juuri. Elän päivystysillat lähtövalmiudessa kuin palomies, vaikka kutsu käy vain pari kertaa vuodessa. Töistä pääsin jo kolmelta, ostin kotimatkalla tulppaanikimpun, jota illalla kuvasin kännykkäkameralla. Otin ainakin parikymmentä kuvaa.

Vietän viipyilevää, hämärää aamua seuranani sanomalehti ja kahvikuppi. Olen saanut kirittyä niin, että luen tuoretta lehteä. Hesarista selvisi, että Jari Litmanen on Suomen kansallisaarre. Suomi on totisesti jakautunut, minulle lähikauppias on suurempi aarre kuin Litmanen. Vielä merkittävämpi aarre kolaa lumet pyörätieltä. Nainen ei voi olla kansallisaarre, sillä listalla on vain yksi nainen (Kirsi Kunnas) ja hänkin vasta sijalla yhdeksän.

Hesarissa julkaistiin kuvia lotista ja heidän ajatuksiaan naisen elämästä. Naiset olivat iäkkäitä, useat yhdeksänkymppisiä. Heidät oli saatu kertomaan hyvin yksityisiä asioita. Vanhatkin naiset ovat rakastaneet, rakastelleet, onnistuneet ja pettyneet. Vanhat ihmiset eivät olekaan ilmeisesti vähäjärkisiä, lapsenomaisia huollettavia. Luotettava ehkäisy on mullistanut naisten elämää enemmän kuin tositelevisio, kännykät tai halpalennot.

"Vanhan naisen silmärei'istä
katselee maailmaa ja kanssaihmisiään nuori tyttö,
se sama jonka katseen hän  kohtasi Jussin näyttämissä valokuvissa ja
omien lastenlastensa silmissä
heidän istuessaan auton takapenkillä Suomeen palattuaan,
kanelikorppua pureskellessaan.
Se katse ei sammu,
sisäiset silmät eivät vanhene,
niillä tähyillään elämää vielä vanhuuden naamion takaakin
yhtä nuorena,
samana,
vaikka kukaan ei sitä tiedä.
Se on vanhuuden salaisuus."

Anteeksi Eeva Kilpi, että kopion ilman lupaa, mutta kun tämä sopi tähän niin hyvin. Kokoelman nimi on Unta vain (WSOY 2007)