maanantai 2. joulukuuta 2013

Turha sivistys

Heräsin puoli viideltä ja aloin miettiä rentouttavia asioita kuten apurahapisteytyksiä ja toimintakertomuksen laatimista. Aloitin molemmat työt edellisenä iltana. Vaihdoin toimintakertomuksen vuosiluvut 2012 luvuiksi 2013, jonka jälkeen en enää jaksanut tehdä muuta.

Toimintakertomukseen olisi pitänyt etsiä tuoreet tilastot, kuten jäsenmäärä, joka lie sihteerin tiedossa. Huipputehokas sihteerimme, joka on muuten tuore dosentti, päivitti jäsenistön yhteystiedot ja laittoi kaikille löydettävissä oleville viestin, jonka myötä moni huomasi kuuluvansa yhdistykseemme ja erosi. 

Töissä meni myöhään, sillä vastasin potilaan tekemään valitukseen. Oikeasti hän oli kehunut minua, mutta jostain syystä minunkin vastineeni pyydettiin. Lähdin kotiin puoli kuudelta. Talvipyöräily on jollain oudolla tavalla hienoa, kun maassa on jäätä, on pimeää ja kun saa kiskoa sieraimiinsa kylmää ilmaa. Jälkeenpäin nukuin sohvalla myöhäiset "päiväunet", joilla takaan ensi yöksi huonot yöunet.

Luen Minna Lindgrenin kirjaa "Sivistyksen turha painolasti", jossa hän kahlaa läpi Väinö Hämeen-Anttilan yksin laatimaa tietosanakirjaa ja kirjoittaa siitä. Idea ei ole hänen omansa vaan vastaava teos on kirjoitettu Encyclopedia Britannicasta. Englanninkielinen klassikko nosti lapsuudenkotini kirjahyllyn arvokkuutta. Harvoin siitä kukaan mitään tietoa etsi. Isä varmaan hankki kirjat edullisesti. Kirjasarjan selkämyksessä luki tuo arvokas nimi kultaisin kirjaimin ja kirjoja oli mainiota käyttää painona, kun piti liimata jotain tai prässätä kasveja (jos niitä ei prässännyt vanhan kuvaraamatun välissä, jonka keskisivuista saattaa vieläkin erottaa niittyleinikin ääriviivat).

Enää ei kukaan ryhtyisi kirjoittamaan tietosanakirjoja, ei ainakaan yksin. Kouluaikoinani edellytettiin sellaisen kotona olevan. "Sivistyksen turha painolasti" on aiheestaan huolimatta hauska kirja.

4 kommenttia:

ketjukolaaja kirjoitti...

Sana viikonvaihteeksi: talviencyclomania.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kuulostaa hienolta, kärsisin mielelläni talviencyclomaniasta.

Veela kirjoitti...

Olin nuorena hetken puhelinmyyjä, se oli aikaa kaksi minuuttia ennen internetin saapumista. Myin tietosanakirjasarjaa, kallista sellaista, ja podin huonoa omaatuntoa aina kun tein kaupat.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Et selvästikään sopinut kaupalliselle alalle.