maanantai 24. maaliskuuta 2014

Kysytään kirjailijalta

Työhön palaaminen vie aina yöunet yhdeksi yöksi. Nyt olin varustautunut kollegan antamien ja lehdistä lukemieni ohjeiden mukaisesti: vaihdoin puhtaat raikkaat lakanat, kävin uimahallissa, söin kevyen iltapalan, kirjoitin huolilistan (vie kuulemma huolet päästä, hah haa), vältin nettiä tai muita mieltä järisyttäviä viestimiä pari tuntia ennen nukkumaanmenoa. Asetin huolilistan yöpöydälle ja yritin nukkua. Listan asiat ryömivät päähäni, jolloin komensin ne takaisin muistikirjan sivulle. Pian muistikirjan sivulle raapustetut sanat alkoivat taas vaivihkaa siirtyä ajatuskuplaan pääni yläpuolelle, jolloin huitaisin ne takaisin paperille. Sitä huitomista kesti koko yön. Seuraavalla kerralla piiloitan listan viereiseen huoneeseen ja varmuudeksi vielä lukittuun laatikkoon.

Lukupiirikirjaamme on juhlavuoden kunniaksi Tove Janssonin kirjoittama Kesäkirja. Pieni kirjanen kertoo isoäidin ja pienen Sophian suhteesta. Isoäiti lukee kirjaa, vuolee kaarnaveneitä, polttaa tupakkaa ja melkein murtautuu naapurimökkiin. Oma isoäitini siivosi, pesi pyykkiä, kitki kasvimaata, leipoi, laittoi ruokaa, kuunteli radiosta jumalanpalvelusta ja huokaili kristillisesti,  luki meille lapsille Iisalmen sanomista ääneen uutisia tulipaloista ja hukkumisonnettomuuksista.

Iäkkäistä ihmisistä tulee jossain määrin androgyynejä. Uimahallin vesijuoksuradan polkijoista on välillä vaikea saada selville kumpaa sukupuolta he ovat. Kaikilla on harmaat hennot ja hieman harvat veden lättäämät hiukset. Välillä miehen erottaa naisesta vain siitä, ettei hänellä ole henkseleitä.  Naiset mennä roiskivat pareittain, miehet taas yksin.

Kari Hotakaiselta kysytään aina kun halutaan kuulla painava sana ihmiselon synkistä puolista, sillä Hotakainen on syvällistynyt auto-onnettomuudessa. Eilisessä Hesarissa kirjailijalta kysyttiin yksinäisyydestä, joka lie jonkinlainen ongelma. Kirjoitin puhelimen muistiin ylös Hotakaisen viisaat sanat: "monesti yksinäisyys murtuu sillä, että saa puhua totta" ja "parisuhde, jossa ei saa olla yksin on painajainen".

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Luultavasti tuo vanhenevien ihmisten androgyynisyys johtuu miesten kasvavasta estrogeenista ja naisten kohoavasta testosteronista? Kun näkee vaikkapa Paul McCartneyn kuvan, niin pitää oikein hieraista silmiään, että onko siinä mies vai nainen...

Kai kaikki miehet tietävät, että olutta ei todellakaan kannata ahnaasti latkia ellei halua korkeaa estrogeenipitoisuutta ja man boobseja?! ;)

Hoo Moilanen

Heidi Mäkinen kirjoitti...

En ole asiaan oikein perehtynyt, mutta kaipa se todella liittyy noiden hormonien suhteisiin.