Kun ei ole mitään kirjoitettavaa, voi kirjoittaa siitä, ettei keksi mitään sanottavaa. Toisaalta voi liikutella sormiaan näppäimillä ja katsoa mitä siitä syntyy.
Media on hehkuttanut monta viikkoa uutta "Vain elämää"- kautta. Katsoin ohjelman ensimmäistä kertaa. Jaksossa nähtiin Veskun päivä, jolloin muut laulajat lauloivat suoranaiseksi ikoniksi nousseen taiteilijan lauluja. Alkuun ohjelma vaikutti vähän falskilta, varsinkin kun näytettiin lähikuvaa, jossa kyynel valui Elastisen poskea pitkin.
Heitettiin tikkaa. Tikanheiton seuraaminen on ehkä tylsintä, mitä voin kuvitella. Olen aina pitänyt itseäni surkeana tikanheittäjänä, mutta olenkin yhtä hyvä kuin Vesku Loiri!
Kuvaruudun jatkuvasti täyttävät mainokset alkoivat tympiä. Toisaalta ehdin mainostauoilla levittää pyykit ja tyhjentää astianpesukoneen. Loppua kohti ohjelma parani. Päästiin vihdoin uudestaan kuuntelemaan musiikkia.
Nyt tiedän mistä "Vain elämää"- spektaakkelissa on kysymys tai tiesinhän sen ilman katsomistakin. Ohjelmassa on hyviä puolia: siinä ei nöyryytetä ketään ja kehutaan kaikkia. Onko tuo keskinäinen hymistely jo rasittavan puolelle menevää, on tietysti makuasia.
3 kommenttia:
Jessus, Paula Vesala oli huikea!
Ja Samuli on aina ihana, niin maskuliininen ja herkkis...
Olen samaa mieltä.
Kun katsoi Koivuniemen ja Loirin yhteisesitystä Lapin kesästä, tunsi olevansa jonkin ainutlaatuisen äärellä.
En ole pahemmin perehtynyt Loiriin, mutta tuli tunne hyvin lempeästä ihmisestä. Sellaisesta, joka ymmärtää elämää ja osaa arvostaa sitä ja tietää, että se ei jatku loputtomiin.
Lähetä kommentti