perjantai 14. marraskuuta 2014

Kirja

Palasin viime yönä Helsingistä Paunun bussilla. Maksoin matkasta kaksi euroa. Juuri kun vaivuin kevyeen horrokseen, kuului bussin ämyreistä veret seisauttavalla volyymilla VALKEAKOSKI!

Olen päättänyt käynnistää projektin sivistääkseni itseäni kirjallisesti. Vuosia sitten Helsingin sanomat kysyi tärkeiltä kulttuuri-ihmisiltä merkittävintä suomalaista kaunokirjallista teosta. Haastattelun ehdoton ykkönen oli Volter Kilven ”Alastalon salissa”. Kirja ei ole niitä nopealukuisimpia, joten on painatettu T-paitoja, joiden rinnuksissa lukee ylpeästi ”Olen lukenut Alastalon salissa”.

Ostin kirjan pokkariversion. Kirja on pientä pränttiä. Siinä on nelisensataa sivua. Kun vielä mainitaan, että kirjailija on käyttänyt tajunnanvirtatekniikkaa, alkaa pelottaa. Teos alkaa esiluvulla, jossa käyskennellään hautausmaalla, eikä se varsinaisesti tempaa mukaansa. Tunnen kaksi ihmistä, jotka ovat kyseisen romaanin lukeneet, ja siitä suuresti nauttineet.

Olen päättänyt lukea kirjan, vaikka siihen menisi vuosi. Ei kai tehtävä voi olla mahdoton.

Varsinainen ensimmäinen luku käynnistyy näin:

Kaksitellen ja kolmitellen heitä verkalleen asteli rantamäkeä ylös, välistä useampikin mies yhdessä joukossa, kuinka paatit olivat rantaan saapuneet ja kuinka oli seisoskeltu ja odoteltu muitakin, kun päästelivät purjeitansa alas ja laittelivat venheitänsä jättökuntoon. Alastalo seisoi kuistin suulla vieraitansa vastassa, kätteli mies mieheltä ja röhisi hyvänahkaista puhetta, opasteli ja lykkiskeli kuistin puolelle ja sieltä tampuurin kautta saliin. 

-----------------------------------------------------------------------------

Hurraa Pajtim Statovci ja "Kissani Jugoslavia"! Hyvä kirja.

2 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Olen kuullut väitettävän, että kirjoitustyyli tarttuu. Ole varovainen!

Heidi kirjoitti...

Tuskin on toivoa/pelkoa siitä.