sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Mansikoiden pakastus

Ajetaan pyörällä Laukontorille. Juodaan pullakahvit. Ostetaan laatikollinen Polkaa. Myyjä paketoi marjalaatikon muovikassiin. Laatikko asetellaan pyörätarakalle koriin, jonne se mahtuu vain vinoon. Marjat pyörivät laatikosta muovikassiin, eivät kuitenkaan kaikki. Talutetaan pyörä kotiin, töyssyissä lisää marjoja valuu muovikassiin. Laatikko sylissä avataan porraskäytävän ja residenssin ovi. Osa marjoista liiskaantuu. Kaadetaan marjat muovikassista takaisin laatikkoon. Sulatetaan pakastin ja siivotaan jääkaappi. Viedään vanhentunut materiaali biojätteisiin. Siivotaan marjat. Kiivetään tuolille ja kurkotellaan yläkaappiin tungettuja pakasterasioita kohti, jolloin huomattava osa niistä vierii keittiön lattialle. Kerätään rasiat permannolta ja siirretään marjat niihin. Täydet rasiat pinotaan jääkaappiin ja myöhemmin pakastimeen. Pestään lattia, pestään keittiön pöytä. Vaihdetaan vaatteet. Ai niin pakastetut mansikat maistuvat värjätylle vedelle.

Tampereella vietetään Flamenco-viikkoa. Pakkahuoneella järjestettiin viikon päätilaisuus, jossa Manuel Linan (anteeksi Manuel en osaa piirtää n-kirjaimen päälle sitä sievää aaltoa) esitti teoksen Sinergia. Kyse oli synergiasta, jossa laulajat, kitaristi ja tanssija ovat enemmän kuin niiden summa.

Flamenco on tavallaan aika hassua: kopisutetaan jaloilla villisti, astellaan liioitellun ylväästi takakenossa ja piirretään käsillä laajoja kaaria. Tämä mies osasi kaiken. Esiintyjät olivat miehiä, joten mieleen tuli jopa homoerotiikka, varsinkin kun Manuel tuli lavalle ilman paitaa, laulaja riisui oman paitansa ja antoi sen Manuelille. Voihan kyse olla kristillisestä ihokkaan ojentamisestakin. Samainen laulaja otti tanssijan jalan käteensä ja naputti sormillaan tämän kengänpohjaa. Laulu kuulosti minusta edelleenkin siltä kuin jonkun raukan sormi olisi jäänyt oven väliin, saranapuolelle. Tässä flamencoesityksessä oli myös tahallista huumoria.

Yleisö nousi lopussa haltioissaan seisomaan. Kuinka moni oli oikeasti noin innoissaan, sillä on todella vaikea jäädä istumaan, kun ympärillä istuneet pomppaavat pystyyn. No oli se hyvä esitys, täytyy myöntää. Hauskan näköistä kun tanssijan pyöriessä villisti hikipisarat kimalsivat valoissa kuin säteet pään ympärillä. Vai oliko mies kastellut pitkähköt hiuksensa.

Vieressäni istui nuorehko ulkomaalainen nainen, jonka kanssa juttelin ja joka hämmästeli että osasin puhua englantia. Yritin sanoa, että (lähes) kaikki suomalaiset puhuvat kieltä. Ehkä muut ovat säikähtäneet vieraan ihmisen puhuttelua. Tämä nainen katsoi esityksen aikana puhelintaan 13 kertaa, vaikka enhän minä tietenkään laskenut. Se kännykkään syttyvä valo häiritsee siinä kuin nolo soittoäänikin.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Juuri tuollaista on mansikoiden pakastus. Hienoa että se on kerran vuodessa. Ei useammin :D

Veela kirjoitti...

Minä olen kerran joutunut poistumaan kesken flamencolauluesityksen. Nauratti aivan liikaa. Tanssijoitakin oli, yksi oli juurikin kuin Mr. Bean. Haluaisin silti ehkä itse kokeilla.

Heidi kirjoitti...

Teksti muuttuu aina jossain vaiheessa toiseksi kuin mitä on tarkoittanut. Ihailen flamencoa ja eilinen ryhmä oli loistava ja näin siinä myös halua rikkoa flamencon tosikkomaisuutta. Tanssija oli teknisesti uskomaton.Se laulu kuulostaa joskus todella siltä kuin laulaja kärvistelisi kivussa.