keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Päivän tavoite

Minua on alkanut ärsyttää, että työhuoneeseeni tullaan koputtamatta. Se symboloi sitä, ettei minulla ole valtaa työhöni eikä huone ole omani vaan vaihdan sitä melkein viikottain. Kun poistun hetkeksi, hoitajat heittävät pöydälle lappuja, joissa lukee "Ota kantaa!" Tältäköhän Sipilästäkin tuntuu?  Joku jättää miehen pöydälle paperin, jossa lukee "Kreikka ei pysty maksamaan velkojaan. Ota kantaa!"

Ensi viikon jälkeen alkaa loma.

Olen syönyt monta päivää tomaattikeittoa. Se on parhaita valmisruokia. Varsinkin kun päälle ripottelee raejuustoa tai keittoon sekoittaa pehmeää vuohenjuustoa. Kun kaataa keittoa lautaselle, kannattaa tehdä se varoen, sillä loiskuva tomaattikeitto tärvelee vaatteet.

Loikin nykyään työpaikalle portaita pitkin. Harpon joka toisen porrasvälin kaksi askelmaa kerrallaan ja joka toisen asettelemalla jalkani tyynesti jokaiselle askelmalle. Näin saan vaihtelua.

En ole vielä kertaakaan kastunut työmatkalla. Se johtuu siitä, että olen pessimisti. Vaikka taivas kuinka yrittää huijata kirkkaudellaan, kuljetan tarakalla kassia, johon olen viikannut sadetakin.

Luin erinomaisen romaanin (Paolo Giordano, Alkulukujen yksinäisyys). Hyvin kirjoitettu kirja, jonka henkilöistä todella alkaa välittää. Sen jälkeen tartuin Laura Honkasalon romaaniin Perillä kello kuusi. Kuusikymmenluku kiinnostaa, mutta mistä tietää, että kirjassa eletään kuusikymmenlukua? Ajankuvaa alleviivataan paksulla tussilla ihmiskuvan kustannuksella. Tarvitseeko naisten tupakointia kuvata koko ajan? Kyllä minä uskon vähemmälläkin, että tuolloin oli tapana polttaa tupakkaa kulkuneuvoissa, työpaikoilla ja kodeissa. En tahdo jaksaa lukea kirjaa loppuun, mutta taidan olla yksin mielipiteineni, sillä niin monessa blogissa kirjaa on hehkutettu.

Jokaisella päivällä pitäisi olla tavoite. Minun tavoitteeni on tänään miettiä mikä onkaan lopulta elämän tarkoitus ja silittää kasa pyykkiä.

6 kommenttia:

Partapappa kirjoitti...

Törkeää tulla koputtamatta. Jos olisin työssä ja huoneeseeni tulisi joku koputtamatta (siis silloin kun ovi on kiinni) sanoisin koputa ja toistaisin ellei tollo tajuaisi. Pidin kyllä ovea harvoin kiinni...

(Tuossa alhaalla on nappi mitä painamalla todistan etten ole robotti. Sanon painaessani: En ole hobitti...)

Anonyymi kirjoitti...

Oliskoos elämän tarkotus se että yrittää viettää syntymän ja kuoleman välinen aika onnellisena? Tiedä häntä.

//Eija

Minerva kirjoitti...

Laura, ei Pirjo Honkasalo. Olen lukenut häneltä vain sen Sinun lapsesi eivät ole sinun, tuota lukemaasi juuri mietiskelin kirjakaupassa. Kuulen mielelläni arvion, kun olet lukenut sen kokonaan.

Ovatko he muuten jotain sukua toisilleen? En tiedä.

Heidi kirjoitti...

Kiitos korjauksesta! Tähän mennessä en ole innostunut kirjasta, mutta sata sivua on lukematta.

Merja kirjoitti...

Ihmettelinkin, milloin ohjaajasta on tullut kirjailija. Olen lukenut kaikki Laura Honkasalon kirjat ja tykännyt, mutta syyt saattavat olla henkilökohtaisia. Pirjo on Lauran täti.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Minulle on tullut Laura Honkasalosta naistenlehtien haastatteluista sellainen kuva, että hänen kirjansakaan eivät kiinnosta. (Niin, mies saattaa lähteä lätkimään jopa yhtäkkiä, jos hän on katsellut pitkään rasittavaa kumppania. Joskus on lähdettävä.)

Alkulukujen yksinäisyys on hieno kirja! (Kirjoitin siitä aikanaan alustuksen yhteen blogiin toisella nimimerkillä, löytynee helposti, jos kiinnostaa.)

Elämän tarkoituksen keksii nopsaan - ainakin hetkellisesti - mutta silitysvuori on paha!