tiistai 1. syyskuuta 2015

Runoilija

Olin kuuntelemassa Claes Anderssonia Tulenkantajien kirjakaupassa. Mies luki hauskan runon ystävästä, jota hän (tai runon hän) ajattelee jatkuvasti. Haluaisin olla tuo ystävä. Mutta en ole. Välillä miehen runot kuulostavat enemmän proosalta kuin lyriikalta. Kirjakauppa oli täynnä kirjallista yleisöä ja löysin pienen pyöreän jakkaran oven vierestä, josta kurkistelin runoilijaa. Andersson luki runon isästään, joka lähti sotaan kun pikku Claes oli kaksivuotias ja palasi silloin kun hän oli seitsemän vuoden ikäinen. Eläkkeelle jäätyään isä istui nojatuoliin television ääreen ja äkäisestä miehestä tuli leppoisa. Isä alkoi vihdoin puhua pojalleen, autoista. "Miten Datsun?" "Juu, minulle kuuluu hyvää", Claes vastasi.

Joudun nykyään konflikteihin. Tuntuu, ettei minusta pidetä tai että minua ojennetaan. Olen ehkä paska (tämä ei ole säälipisteiden kerjäämistä). Kurssikaverini lauloi minulle aikoinaan suosittua diskokappaletta mukaellen "Sorry I am a Heidi just a little Heidi". Lauloi hän muutakin (ei minulle vaan kaikille) "Sua lähde kaunis katselen" ja Annikki Tähden "Aurinko tähdet ja kuu" takaperin. Hän onnistui jotenkin pyörittämään levyä niin, että kuuli kappaleen lopusta alkuun ja opetteli sen ulkoa. Hän kuoli aivan liian varhain, joten kukaan ei enää laula minulle "Sorry I am a Heidi".

Vihaan pyörän kumien pumppaamista ja lykkään sitä ilta toisensa jälkeen ikäänkuin ne täyttyisivät  itsestään kun odotan riittävän kauan.

Pumppasin ne tänä iltana.

6 kommenttia:

Veela kirjoitti...

Minäkin vihaan pumppaamista. Ajan tyhjillä kumeilla huoltoasemalle ja täytän kumit siellä paineilmalla. 4-5 paaria on hyvä.
Oli sama olo pitkän aikaa. Että on jotenkin poikkipäin kaikkien kanssa. En tiedä, näkyykö se varsinaisesti ulospäin, vai onko enemmän henkilökohtainen mielentila.

pääjalkainen kirjoitti...

Enpä usko että olet paska :) Blogisi perusteella olet lahjakas ja osaat ajatella itse. Joitakin ihmisiä sellainen pelottaa, mikä tulee esiin ärsytyksenä. Lahjakkaita ihmisiä kadehditaan ja inhotaan. Vähintään yhtä moni (minusta siis enemmistö, oikeasti) arvostaa ihmistä, joka uskaltaa toimia oman arvomaailmansa ja ajattelunsa pohjalta. Et ole haalea tai väritön, jaat mielipiteet? Nämä ovat niitä ihmisenä ihmisten joukossa olemisen peruskysymyksiä. Mutta senhän sinä tiedät entuudestaan. Kiitos hienosta blogistasi, jota on aina ilo ja virkistys lukea.

Ryövärintytär kirjoitti...

Meille kaikille tulee joskus tuollainen tunne, että tulee poljetuksi tai ojennetuksi - tietenkin aina aivan syyttä. Minullekin sellainen silloin tällöin tulee. Nyt olen huomannut, että nuo tunteet syntyvät yleensä itsestäni. Minulla on jotain herkkyyskausia, jolloin en ole kovin halukas ottamaan mitään muilta tulevaa vastaan.

Ja mitä pumppaamiseen tulee, minäkin inhoan sitä. Lapsenkin pyöränkumi on odottanut pumppua jo iät ajat, enkä millään saa aikaiseksi.

Heidi kirjoitti...

Kiva saada positiivista palautetta, kai sitä kuitenkin enemmän tulee. Taidan olla herkkä aistimaan toisten negatiivisia tunteita.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Pidän paljon Claes Anderssonin proosasta ja lyriikasta, joka minuatakin on proosarunoa.
Olen vasta aivan hiljattain löytänyt blogiisi enkä ole lukenut montakaan kirjoitustasi. Olen pitänyt siitä, mitä olen lukenut, ja aion käydä jossain välissä lukemassa vanhempiakin tekstejäsi.
Mistä sinä tuon olet saanut päähäsi, ettei sinusta pidetä? Blogissa vai muualla?
Itse sain vasta aivan hiljattain kommentoijaksi ilkeän anonyymikirjoittajan tai ehkä useampia, jotka vääristelivät ja korjailivat ivallisesti kaikkea toisten kommentoijien ja minun sanomaa ja halusivat lytätä myös kirjailijan, jonka teoksesta kirjoitin. Trolleja?

Anonyymi kirjoitti...

Etenkin naiset, joilla on mielipiteitä, koetaan usein pelottaviksi. Viimeksi alle kuukausi sitten sain kuulla, että olen pelottava. Tämän sanonut ihminen on tavannut minut kerran (eikä keskusteltu edes henk.koht.).

Maailma tarvitsee Heidejä ja kumppaneita. Sorry vaan.

Åboriginal