lauantai 19. syyskuuta 2015

Rahat rotukissoille!

Tämä nykyinen asunto on makuuni liian pieni. Pääsen muutamalla hyppäyksellä ulko-ovelta keittiön äärimmäiseen nurkkaan.

Hyppään ruokapöydälle ja siitä mikroaaltouunin päälle, josta suoritan tarkkailutehtävääni. Mitään ei ole toistaiseksi näkynyt. Välillä lepään sängyn alla, sillä en oikein vielä luota kaupunginosan turvallisuuteen.

Emäntä on peittänyt yksiön sohvan torkkupeitolla, mutta onneksi voin raapia sänkyjä. Emännän mieliksi raavin päivittäin myös raapimapuuta. Toivottavasti pääsen pian upottamaan kynteni omaan sohvaani, homma jäi nimittäin pahasti kesken. Toisaalta loma tekee hyvää. On vaikea lomailla kun makaa työmaan päällä.

Naapuri yskii, toivon ettei se ole mitään rotukissoihin tarttuvaa. Alakerrassa soitettiin eilen musiikkia kovalla volyymilla, jos sitä saattoi musiikiksi kutsua. Wagner on musiikkia.

Olen miettinyt sopivaa puoluetta, johon liittyä. Keskustelin eilen Soinin kanssa, fiksu mies vaikkakin katolilainen. Olen Soinia radikaalimmalla linjalla: maatiaiskissojen hyysääminen lopetettava! On niin paljon huonoissa oloissa kituvia rotukissojakin, miksi siis syytää rahaa maatiasikissoille, jotka ovat tunnetusti tyhmempiä vaikkakin parempia rottajahdissa. Maatiaiskissat navettatöihin!

1 kommentti:

Partapappa kirjoitti...

Kerttu hyvä. Musiikkimakusi on täydellinen!!