Kasvoton

Tapasin remonttimiehen ja valitsin keittiönkaappien värin. "Enkö olekin hyvä päättämään?" kerjäsin kehuja mieheltä. Kämpille tultuani soitin hänelle  ja vaihdoin kaappien värin.

Kuuntelin radiosta ohjelmaa, jota moni pitäisi todella tylsänä: "Kuusi kuvaa Kimmo Oksasen elämästä". On tavallaan hullua "katsoa" jonkun perhevalokuvia radio-ohjelmassa. Kuin pitäisi silmiä kiinni jossain visuaalisesti hienossa elokuvassa. Tiedän, että näkövammaisille järjestetään elokuvaesityksiä, joissa on kuvatulkkaus. Silti.

Kimmo Oksanen on Hesarin toimittaja, joka menetti kasvonsa vaikean herpesinfektion seurauksena ja kirjoitti aiheesta kirjan. Ohjelmassa mies sanoi, ettei ihminen näe kuvaansa peilistä vaan toisista ihmisistä tai jotain sinnepäin. Minusta se oli viisaasti sanottu.

Uusi kampaajani on kotoisin Sodankylästä, jossa elokuvajuhlista käytetään nimitystä Filmipoikkifestivaali. Sodankylän ainoa elokuvateatteri on kotoisan nuhjuinen Lapinsuu. Elokuvateatteri oli kampaajan nuoruudessa suljettu yhtenä päivänä viikossa, jolloin teinit viettivät aikaa tyhjässä pilkkopimeässä salissa. Siellä ei nähnyt mitään, penkkien välissä liikkuessaan ja toisen kohdatessaan kuuli vain hengityksen äänen.

Millainen maailma olisikaan, jos ihmisten ulkonäöllä ei olisi mitään merkitystä? Ei se ainakaan olisi huonompi maailma.

Monena päivänä on joka askeleella kompastunut SPR:n rahankerääjiin. Annoin rahaa kolmeen keräyslippaaseen. Minusta on kiusallista kulkea kerääjän ohi, tekee mieli selittää, että kyllä minä jo autoin. On paras hajauttaa lahjoitus useampaan kadunkulmaan.