torstai 17. syyskuuta 2015

Ensitreffit

Vietän ensimmäistä arkivapaapäivää ja huono omatuntohan siitä tietysti tulee, kun muut ahertavat työssä.

En tietenkään katso ohjelmaa "Ensitreffit alttarilla", televisio vain sattui olemaan auki. Ohjelmassa asiantuntijat valitsevat kolme toisilleen sopivaa paria, jotka menevät naimisiin niin, etteivät ole tavanneet tulevaa puolisoaan etukäteen. Ohjelmaan haki kuulemma valtava määrä avioitumishaluisia. Onhan se aikaa säästävääkin, että joku toinen tekee valinnan puolestasi.

En tietenkään voinut välttyä miettimästä ketkä parit kenties onnistuvat. Yksi pari näytti jo alttarilla olevan haltioissaan toisistaan ja morsian pyyhkii yhtenään kyyneleitä. Toisen parin sulhanen oli rauhallinen ja realistinen, mutta morsio epäilevää, pohdiskelevaa tyyppiä (olisin samanlainen). Ei tule mitään. Kolmas pari on kuin kaksi leikkivää naureskelevaa lasta. Ei ehkä tule mitään. Tai voin olla väärässä.

Mietin, onko sulhasia jotenkin treenattu, sillä kaikki naiset hämmästelevät, miten miehet ottavat heidät huomioon. Miehet ostelevat huomenlahjoja ja kukkakimppuja, availevat ovia ja kyselevät puolisoiltaan mitä he haluavat.

Kai niitä ihmissuhdetaitoja voisi harjoitella siinä kuin Tukholman maratoniakin.  Meidät kaikki pitäisi laittaa valmennukseen.

Mietin tänä aamuna, mitä Suomessa pitäisi tapahtua, että tämä masentava tunnelma edes hetkeksi parantuisi. Tarvitsisimme Euroviisuvoiton, jääkiekon maailmanmestaruuden tai Lasse Virenin juoksun. Mieluiten nuo kaikki kolme.


3 kommenttia:

Veela kirjoitti...

Minä mietin eilen, katsonko boxilta kolmannen kerran uudelleen tuon jakson, vai Sipilän puheen. Katsoin Sipilän puheen.
Huomenlahjat olivat varmaankin ohjelman sponsorin hoksauttama asia.

Anonyymi kirjoitti...

Suomessa pitäis tapahtua... Jonkun pitäisi älytä, että pakolaiset, jotka tänne tulevat, tarvitsevat ruokaa ja petipaikan sekä välttämättömän terveydenhuollon ja jotain pientä. Mutta ei rahaa, ei asuntoa uudesta kerrostalosta, ei siivoojaa (pakolaiskeskukseen haettiin siivoojaa, SIIVOOJAA!!! Eivätkö he voi siivota omia asuinpaikkojaan kuten me kaikki muutkin?)Me suomalaiset elämme velkarahalla, me maksamme työttömyys- ja sosiaalituet velkarahalla ja nyt otamme lisää velkaa, että jokainen maahantulija saa rahaa kouraansa ja siivoojan.

Heidi kirjoitti...

Niin miksi kouluissa on siivoojat, onhan siellä terveitä oppilaita, jotka voisivat siivota? Pakolaiskeskuksessa on paljon väkeä ja suuri vaihtuvuus, jos siellä ei olisi ammattitaitoista siivoojaa, alkaisivat taudit levitä. Jokainen maahantulija ei siis saa omaa siivoojaa.