Edinburghissa ihmettelee samoja asioita kuin Englannissa. Hanoja tietenkin, altaan toisessa päässä nököttää yksinäinen kylmävesihana ja toisesta päästä saa kuumaa vettä. Suihkuvesi lämpiää siinä vaiheessa kun on jo päättänyt luovuttaa. Vedenpaine on kovin vähäinen verrattuna kotimaahan.
En meinannut millään löytää valokatkaisijaa käytävällä sijaitsevasta eriöstäni, kunnes uskaltauduin vetäisemään katosta roikkuvasta narusta (samanlaisella Suomessa kutsutaan joku paikalle, kun saadaan sairauskohtaus vessassa).
Kävelin eilen 11 kilometriä. Kävin National Galleryssa, varsinkin sen vessassa ja kahvilassa. Taidemuseot ovat ilmaisia. Kaupoissa myydään jouluvillapaitoja (joka on nähnyt ensimmäisen Bridget Jones elokuvan tietää minkälaisia). Haahuilin kaupungilla, oli viileää, mutta ei satanut vettä. Kaupunki valmistautuu jouluun, glögi- ja siiderikojuja pystytetään ja joulukoristeita ripustellaan.
13 kommenttia:
Kun luen matkakuvaustasi, tulee mieleen omia vastaavia yksinäisiä kaupunkilomia, minulla esim Berliinistä, Tukholmasta, Bolognasta. Haluaisi olla kotonaan kaikkialla, istua rennosti kahvilassa, mutta jotenkin puhumattomuus on typistävää. Vanhana kontakteja ei yksin matkustaessa niin helposti saa - tai ainakaan minulle se ei ole helppoa. Ehkä jonkinnäköinen epäluuloisuus ts arkuus on esteenä. Kaikkialla Euroopassa kesä taitaa joka tapauksessa olla helpompaa aikaa turistillekin, meininki on sulkeutuneempaa viileässä hämärässä talvisäässä. Ei ole puistokonsertteja etc tapahtumia joiden liepeillä voi ohimennen haahuilla.
Olen käynyt yksin lähinnä patikointireissuilla ja viettänyt pari päivää yksin jossain kaupungissa. Patikointimatkoilla on helppoa kun on se porukka, suurkaupungissa yrittää pitää vähän etäisyyttä ihmisiin.
Olisit antanut vinkkiä. Olisit saanut erinomaisen paikallisen oppaan!
Oi, katsoin juuri eilen dokumentin Edinburghin linnasta, ja toivoin olevani siellä. Mukavaa reissua!
Kiitos! Matkat, joille ei pääse ovat niitä hienoimpia.
Pienten käytännön asioiden erilaisuus verrattuna omaan arkeen tuo matkaan kivan fiiliksen.
Tunnen aina yksinmatkoilla oloni epävarmaksi ja avuttomaksi alussa. Aika monesti on sattunut, että en hoksaa edes, miten saan oven auki. Sitten on itseensä tyytyväinen, kun tottuu ja osaa.
Mukavia Edinburghin päiviä!
Lidliin tulee muuten jouluneulepaitoja ma 27.11., eivät ole varmaan yhtä hauskoja kuin siellä, mutta ovat ehkä ohuempia. Näin kuvia jossain esitteessä.
J.K. Rowlingin käyttämässä kirjoituskahvilassa kirjoittaminen tuokoon sinulle hyvää onnea!
En enää muista niiden nimiä, täytynee kysyä huomenna.
Täällä on liikaa virikkeitä, joten kirjoittaminen ei onnistu, ei ainakaan vielä.
Yllättävää, että täällä Portugalissa joulu ei näy vielä yhtään mitenkään. Pari kauppaa olen nähnyt, joissa myydään joulukoristeita, mutta epäilen, että ovat paikallaan aina, ainakin näyttävät siltä. Mutta ei ravintoloissa, ei kaduilla, ei hotelleissa, ei missään. Joko se ei ole täällä niin iso juttu tai sitten täkäläiset eivät ole oppineet hyödyntämään vielä koko kaupallista potentiaalia. Tai ehkä täällä vain huokaistaan: turistisesongin ja joulusesongin välissä.
Minä oli Lissabonissa pari vuotta sitten joulukuun puolivälissä. Silloinkaan, niin lähellä joulua, ei ollut samalla tavalla jouluista kuin meillä. Oli joitain joulutoreja, joissa tärkeintä olivat hehkuviinikojut ja oli muovikehikoihin rakennettuja joulupuita, siis vain koristeista koottuja, ei havua. Joulutoreilla hääri "tonttuja", mutta ne olivat kuin Lumikin kääpiöitä, vihreissä puvuissa ja oudoissa päähineissä. Yksi joulupukkikin näkyi, istui valtaistuimella keskellä aukiota ja haukotteli, välillä nosteli hajamieliseti kättään. Kukaan ei lähestynyt pukkia.
Meillä Suomessa joulua vietetään varmaan pitempään ja hartaammin kuin missään muualla. Toivottavsti tämä perinne pysyisi.
Minä reissaan enimmäkseen yksin; nytkin olen ollut syksyn Birminghamissa tutkijavisiitillä siipan ollessa Suomessa, ja käynyt viikonloppuisin ja töiden puitteissa milloin missäkin. Tavallaan yksin matkustaminen on kaltaiselleni erakkoluonteelle mukavaa - ainakin helpompaa kuin tavalla tai toisella hankalassa seurassa - mutta jossain vaiheessa sitä väsyy vieraisiin asemiin, joilla ei ole ketään vastassa, ja alkaa vähän sääliä itseään. Tulee sellainen irrallinen, melankolinen fiilis, josta on vaikea päästä irti.
Välillä iskee melankolia, toisaalta ei tarvitse tapella kenenkään kanssa. Kävin muuten melko hiljattain Birminghamissa kongressissa.
Lähetä kommentti