perjantai 22. joulukuuta 2017

Kansa

Jokainenhan tietää mitä on populismi, mutta miten se sitten määritellään? Päätietolähteemme Wikipedia onneksi auttaa: jokainen uskonkappale tai liike, joka perustuu seuraavalle pääpremissille: "Hyve asuu yksinkertaisissa, tavallisissa ihmisissä, joita kansasta on valtaosa, ja heidän kollektiivisissa traditioissaan" (Peter Wiles).

Ihanteina ovat koti, uskonto, isänmaa, harmaasuolattu joulukinkku ja aito avioliitto.

Kun luen tekstiä jossa mainitaan kansa, eliitti tai valtamedia, niin koen vastenmielisyyttä, jonka alkuperää en tiedä. En usko, että on olemassa jotain puhtoista, yksimielistä kansaa. Sitä paitsi jos joku tämän ihmeellisen kansan edustaja alkaa edustaa kansaa ja hänestä tulee kansanedustaja hän siirtyy automaattisesti eliittiin. "Oikea kansan" edustajat asuvat savutorpissa etelä-suomen kasvukeskusten ulkopuolella.

Vaikka koen itseni suomalaiseksi, minulla saattaa olla enemmän yhteistä ruotsalaisen lääkärikollegan kuin pohjoisen poroisännän kanssa. Lähinnä kansan ideaalia olen varmaankin kun otan savolaisen maalaisidenteettini esille. Se ei ole kovinkaan syvällä ja on helposti kaivettavissa esiin. Vaikka savolaiset kutsuvat itseään piällysmiehiksi, minun savolainen identiteettini on vähän anteeksipyytelevä ja kumara.

Ihminen on valmis uskomaan mitä kummallisimpia väitteitä, jos ne tulevat taholta, johon sattuu luottamaan. Vastapuolen sanoja ei uskota vaikka niitä kuinka todisteltaisiin.

Luin Aamulehdestä, että lehteen on perustettu ryhmä, joka tarkastaa presidenttiehdokkaiden väitteet vähintään kahdesta lähteestä. Lehti on nyt oikealla asialla. 


5 kommenttia:

Timo Lampi ☺ kirjoitti...

Onnittelut, 220 täyttyi. :)

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Täyttyi jo paljon aiemmin, sitten väheni ja nyt joku viikko sitten tuli tuo 220. Kiitos.

Timo Lampi ☺ kirjoitti...

Olen odottanut sulle 222:sta jo kauan. Välillä tekisi mieli huutaa että; ilmoittautukaa lukijoiksi!!

Mukavaa joulun aikaa sulle sinne ja Kertulle silityksiä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Niin, kyllähän se tahtoo olla niin että se ihmisessä mahdollisesti asuva hyve kyllä muuttaa hevon kuuseen välittömästi kun ihminen nousee hierarkian rappusia. Hyveen tilalle muuttaa opportunisti ja me kaikki tiedämme miksi ihminen tämän jälkeen muuttuu.

Tästä huolimatta, oikein rauhaisaa ja mukavaa joulua sulle! <3

AilaKaarina kirjoitti...

"Kansan syvät rivit". "Massa". Huokaus. Näihin kait minutkin luetaan. Huokaus.