Matkustimme aikoinaan junalla halki Neuvostoliiton, Romanian ja Bulgarian Istanbuliin. Matka sujui makuuvaunuosastossa, jossa matkasi sekä miehiä, että naisia. Heti reissumme alussa matkatoverimme pukeutuivat pyjamiin. He käyttivät noita mukavia asuja koko matkan ajan. Asemalla oli mummoja, jotka myivät omenia. Yöpuvussa oli mukava kirmaista ostoksille. Muut makuuvaunun asukkaat kävivät vuorotellen ihmettelemässä meitä.
Olimme varanneet hotelliyön Kiovasta. Kiovan asemalla oli kaksi pukumiestä meitä vastassa. He tulivat suoraan luoksemme, mikä oli hämmästyttävää sillä asema oli ruuhkainen. Miehet veivät meidät hotelliin. Varttitunnin kuluttua he olivat taas ovellamme. Pukumiehet ohjasivat meidät Ladaan. Ajoimme johonkin toimistoon ja saimme kasan ruplia. Niiden tuhlaaminen oli tuskaa sillä mitään ostettavaa ei ollut eikä ainoaa saatavissa olevaa ruoka-annosta (kanaa, purkkiherneitä ja perunaa) jaksanut määräänsä enempää syödä. Vodka ja venäläinen kuohuviinikin alkoivat nopeasti tökkiä.
Minulle ei ole koskaan valjennut, miten miehet löysivät suoraan luoksemme suurella rautatieasemalla, entä miksi meille tungettiin rahaa. Matkustamiseen liittyy mysteereitä. Ja miksi ei liittyisi. Usein kaikki rahat viedään, Kiovassa päädyimme tulopuolelle.
2 kommenttia:
Seitkyluvun alussa matkustin campingmatkalle Moskovaan. Repinossa myin puukengät ja mokkanahahousut sadalla ruplalla. Moskovassa ajettiin taksilla, syötiin metropolhotellin ruokasalissa bigbändin soittaessa ja juotiin shampanjaa yökerhoissa. Ruplat eivät meinanneet millään loppua. Annoin lapsille loput kolikot lähtiessämme.
Annoimme aikoinaan Leningradin matkalla loput rahat lastenvaunuja työntelevälle miehelle.
Lähetä kommentti