Siniset puut

Kun aloitin sairaalapäivystysuraani, niin päivystävä lääkäri istui huoneessa, jonne hoitaja aina kärräsi seuraavan potilaan. Potilas oli sievästi puettu pyjamaan. Asu oli niin olmin värinen, että se teki kaikista kuolemansairaan näköisiä. Parempikuntoiset vaivaiset istuivat ja odottivat omissa vaatteissaan. Triage tehtiin pukeutumisen perusteella, jos potilaan päällä oli pyjama niin hänet kannatti ottaa sairaalaan, jos hän taas oli siviileissä, hänet saattoi yleensä turvallisesti laskea kotiin.

Hoitaja oli koko illan ja yön lääkärin kyljessä ja avusti. Kun kyseessä oli kokematon päivystäjä niin hoitaja sanoi hienotunteisesti "Yleensä tehdään niin, että...". Hoitajat olivat usein reippaita huumorintajuisia miehiä, huipputyyppejä (ehkä aika on muistoja hieman kaunistanut). Potilaan yksityisyyden suoja oli hyvä. Nykyään koko sekalainen joukko makaa isossa salissa verhojen takana. Verhoja  ei millään meinaa saada niin, ettei väliin jää rakoa. Kaikki lähellä makaavat kuulevat sairaskertomuksen yksityiskohdat.  Hoitajat istuvat keskellä huonetta merkitsemässä tietokoneelle asioita, joita heidät on sinne komennettu merkitsemään. Lääkärit haahuilevat ja etsiskelevät potilaita, jotka makaavat peteissä talvipalttoissaan. Hesassa on päivystykseen hommattu kuulemma nojatuoleja,  sillä potilaat saattavat pitkällään maatessaan laitostua. Vaara lienee todellinen, niin pitkään siellä saa lusia ennenkuin asiat selkenevät.

Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Ostin mokkasaappaat, olin ne ansainnut. Ne ovat minun perjantaipulloni. Viina olisi ekologisempi tapa palkita itseään. Kissalle hankin niin pahan hajuista kissanruokaa, että sen asettelu lautaselle alkoi oksettaa. Kerrtu oli muonasta innoissaan.

Kuva on Hämeenpuistosta. Lähdin eilen Zumbaan, sitä veti sijainen, jolla ei ollut minkäänlaista rytmitajua, lähdin pois viiden minuutin päästä ja poikkeuksellisesti raportoin asian kassalla. Eräs toinenkin jumppaaja poistui kesken kaiken. Rytmitajuton nainen oli selkeästi valejumppaohjaaja. Minkä viraston piiriin jumppaohjaajat kuuluvat (Jumppaohjaaja Terhikki)?

Jumpasta astelin kahvila Valoon, jossa oli niin pimeää, etten nähnyt lukea Iltalehteä. Vein jumppavermeet kotiin, hain kameran ja liikuin raikkaassa ulkoilmassa. Yllä näette valokuvan tuolta reissulta.