torstai 24. marraskuuta 2011

Kasat

Kännykkä herätti minut tänään vasta seitsemältä. Tavallisesti nousen jo kuudelta, joten tunnen itseni lähes hyvin levänneeksi. Aamun ensimmäisen puolituntisen käytin älypuhelimen latausjohdon etsintään. Johto oli luikerrellut kiusallaan sängyn vieressä makaavan kirja- ja artikkelipinon alle.

Luin jostain naistenlehdestä ammattilaisesta, joka käy kodeissa purkamassa ja hävittämässä tavarapinoja. Niitähän ei näy sisustuslehtien kuvissa. Istun olohuoneen sohvalla. Vanhalla sohvapöydällä (löytynyt vanhan neljän asunnon puutalon vintiltä Kuopiosta, osittain entisöity, kaunis) makoaa kaksi kaukosäädintä, Jari Tervon kirjastosta lainattu äänikirja Ohrana ja kissanlelu. Pöydän alatasanteella lojuu käsityö, kaksi muistivihkoa (suuria oivalluksia varten, joita ei kuitenkaan tule, ne sisältävät pari sivua erittäin pieniä kirjoitusideoita), kissan harjoja ja kampa, kaksi kaukosäädintä, johto (?), liina, jolla voi puhdistaa lahjaksi saatua teräksistä aaltomallista tarjotinta (en ole koskaan sitä käyttänyt, en liinaa, enkä astiaa). Edellä mainitut esineet olen latonut  viiden vuoden takaiseen joululahjaan, Pentikin kulhoon. Kulho on sellainen, jolle on vaikea keksiä käyttötarkoitusta. Paperia ja lehtiä kertyy kaikkialle. Esitelmiä varten tulostelen artikkeleita, Viidasta syydetään jatkuvasti kuolematonta materiaalia paperille tulostettuna. Jos en tarmolla välillä hävittäisi tuota paperimäärää, niin lopulta en itse enää mahtuisi kotiini.

Lenkkeilin eilen Pyynikillä. Omistan sadetta pitävät lenkkihousut ja takin. Mustat housut jostain syystä imevät itseensä kaiken kissankarvan.  Vaalea karva tunkeutuu tekstiiliin niin tiukasti, ettei sitä saa poistettua millään menetelmällä. Olen kääntänyt asian positiiviseksi: housut ovat lämpimät. Metsäpolulla oli pimeää (voiko lähes keskellä kaupunkia risteäviä lenkkipolkuja mainita metsäpoluiksi?), sade ja märkä lätäkköinen maa imi harvahampaisen katuvalojonon kajastuksen. Kuuntelin kuulokkeista Jari Tervon Ohranaa ja minua alkoi pelottaa. Kävelyn sijaan hölkkäsin henkeni kaupalla. Taivaalta ei kuitenkaan satanut pommeja, enkä tavannut yhtään desanttia.

Kuuntelen sadetta ja tuijotan  pimeyttä. Pidän pian kisulle esitelmän, jonka esitän viideltä ihmisyleisölle. Testaan kaikki esitelmäni eläimillä.

5 kommenttia:

Divine kirjoitti...

Karvoissa on sekin hyvä puoli, että niiden avulla kissa muistuttaa itsestään vielä vuosia poismenonsa jälkeen.

- Nimim. Kissansa juuri menettänyt

Heidi kirjoitti...

Vähän niinkuin joulukuusi, jonka neulasia löytyy vielä seuraavana kesänä. Otan osaa menetykseen.

Olen tosin huomannut, että kissa yöeläjänä on mahdollisimman huono lemmikki tällaiselle huonouniselle ihmiselle.

Zepa kirjoitti...

Lääkäri tekee eläinkokeita... kotona... juku.

Heidi kirjoitti...

Saisi myyvän iltalehden lööpin. Ja miksei istuisi iki-ihanan pirkanmaalaisen Aamulehtemmekin etusivulle.

bert kirjoitti...

Haistanko jo tarinan naisesta, joka hukkuu A4-saasteeseen ja joutuu kodittomaksi.