keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Romanttista luettavaa

Katsoin Ylen Areenasta sympaattisen dokumentin Kutkuttavan ihanat kirjat. Ohjelma kertoo seitsemänkymppisestä yksin asuvasta miehestä, joka kirjoittaa Harlekiini kirjoja. Ohjelmassa näytettiin kuinka mies istui keittiön pöydän ääressä teetä siemaillen ja näpytteli läppärilleen  "Ken liututti Samathan  rintaliivien olkaimet alas...". Miehen munamaista päätä reunustivat harmaat hiukset. Hän arveli väsänneensä 50 teosta naisten nautittavaksi. Dokumentti kertoi myös miehestä, jonka kuva on komistanut 200 romanttisen pehmeäkatisen kirjan kantta. Siinä seurattiin noiden kirjojen lukijoiden elämää ja unelmia eri puolilla maailmaa. Kaikkiin dokumentin henkilöihin suhtauduttiin kunnioittavasti. Dokumentti voi muistuttaa fiktiota, noista ihmisistä olisi voinut tehdä fiktiivisen elokuvan. Tarinoita ei tarvitse keksiä, niitä on joka puolella.

Minulla on nyt sitten Budhalaisen nunnan siunaama naru ja Valamosta ostettu muovipintainen Konevitsan Jumalanäidin ikonin kuva. Ikonin kuvan sain ortodoksiselta naiselta, joka oli työkaverini. En uskalla ottaa sitä pois lompakostani. Olisi ikävää, jos lentokone, jolla matkustan putoaisi maahan ennen lentokenttää koska en ollut kantanut muoviläpyskää mukanani. Olen vastuussa usean ihmisen hengestä. Tästä lähtien on huolehdittava, että narukin kulkee mukana. Työkaverini siunautti Pääsiäisen aikaan pullan papilla.

Minäkään en siis ole kovin rationaalinen vaikka teeskentelen sitä olevani.

2 kommenttia:

Roope Dessutom kirjoitti...

Välillä iskee olo, etten minä olekaan niin monipuolisesti sivistynyt kuin kuvittelen. Näin kävi tätä lukiessa. Kirjoitat asioista, joista en tiedä / osaa / ymmärrä yhtään mitään.

Terveellinen kokemus siis.
Dessu

Heidi kirjoitti...

Ehkä nämä juttuni eivät ole sivistystä vaan sen puutteen peittelyä.