sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Pikkujoulumeininkiä

Joimme pari rohkaisevaa kuohuviinilasia (tai emme sentään juoneet laseja vaan kuohuviiniä) ja tästä rohkaistuneena uskalsimme mennä kirjoittajien pikkujouluihin, jotka järjestettiin eräissä saunatiloissa keskellä kaupunkiamme. Nuoruus tuli mieleen kun pakkasin laukkuuni valkoviinipullon (pullo oli kyllä vain puolillaan ja sattui seisomaan jääkaapissani). Onneksi otin sen mukaan sillä mitään alkoholijuomatarjoilua ei ollut vaan kirjoittajilla oli oma pullo muassaan. Leikimme seuraleikkiä, jossa jokainen kirjoitti lapulle kysymyksen, jotka sitten sekoitettiin ja niihin piti vastata. Minulta kysyttiin "Mistä kiihotut?". Kysymys oli lapsellisen helppo. Aamulehdestä tietysti. Voiko olla mitään kiihottavampaa kuin postiluukusta ryöpsähtävä Aamulehti.

Allekirjoitin lapun,jossa todistin tarkistaneeni yhdistyksen tilit. Jatkoimme iltaa alakerran ravintolatiloissa sekä yhdessä nuorisojuottolassa, jossa viivyimme noin 15 minuuttia. Kävimme katsastamassa parin anniskelupaikan jonot ja tulimme minun luokseni ja joimme Kuubasta raahaamani rommipullon loput. Pullossa näyttää vielä olevan ohut siivu tuota ruskehtavaa juomaa. Sisältö on riittänyt kolmeksi vuodeksi. Kaksi viitalaista yöpyi luonani, kuten olimme jo aiemmin sopineet. Tuuletin päätäni raikkaassa ulkoilmassa ja nyt kai olisi ryhdyttävä johonkin,kun vain tietäisi mihin.

Ei kommentteja: