sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Perhonen ui

"Oikein rattoisaa lauantai-iltaa", kääntelin päätäni ja mietin mistä tuo ääni kuului. Ketään muita ei lähietäisyydellä ollut, joten bussinkuljettaja sen täytyi olla. Toivotin samaa. "Se oli vitsi" totesi kuski. "Joudun olemaan töissä".

Ystäväni entinen mies kuoli pari vuotta sitten. Häneltä jäi pino vinyylilevyjä, joista useat ovat aikansa poliittista musiikkia. Vietimme eilen mukavan illan miehen tyttären luona. Söimme lohiseljankaa (maukasta), mustikkapiirakkaa (oivallista), joimme chileläistä luomupunaviiniä (tasaisen varmaa). Talon emäntä luki meille Nerudan runoja ja omiaankin.Nuori nainen on oikein saanut koulutusta runojen lukemiseen ja sen huomasi; saimme hienoja taide-elämyksiä. Kuuntelimme tietysti nostalgista musiikkia. Olen nyt aiempaa huomattavasti parempi ihminen. Kotona olin jo yhdentoista maissa. Heräsin kahdeksalta, joten todennäköisest sisäinen kelloni on melkolailla suomalaisessa ajassa.

Vielä Chicagon matkasta sen verran, että silitin hotellihuoneessa mekkoni. Kaivoin kaapista silityslaudan, jonka sain vaivoin viriteltyä silitysasentoon. Jälkeenpäin en onnistunut taittamaan sitä takaisin kokoon. Niinpä lauta törötti hotellihuoneessani vaatien suuren tilan. Kyseiset huoneethan eivät ole kovin suuria, eivät edes amerikassa, missä kaikki on valtavaa. Yöllä vessassa käydessäni törmäsin lautaan. Oivalsin tilaisuuteni tulleen. Suunnittelin haastavani hotelliketjun oikeuteen kyseisestä järkyttävästä onnettomuudesta. Oikeudenkäyntiin olisin saapunut molemmat kädet kääreissä kyyneleitä vuodattaen ja luonnollisesti vaatien miljoonakorvauksia . Tämän seurauksena rikastuisin, vähentäisin töitäni ja hotelleista poistettaisiin silityslaudat tai ainakin niihin ilmaatuisi pitkä litania varoituksia. Luennolla ollessani siivooja oli koonnut laudan takaisin kaappiin.

Kuulin, ettei USA:ssa riitä yhden tarjoilijan tippaaminen, juomarahaa on annettava tilauksen ottajalle sekä ruoan tuoja(i)lle, jotka ovat eri henkilöitä.Monessa ravintolassa mainostettiin tarjottavan "Homemade pizza",
eikö olisi käytännöllisempää laittaa ruoka ravintolassa?

Kun näki maan suurellisen tuhlaavaisuuden, liian suuret ruoka-annokset, muoviset salaattirasiat, kahdeksankaistaiset moottoritiet niin tuntuu turhauttavalta lajitella jätteet ja raahata niitä näin autottomana keräyspisteeseen. Metalli- ja lasijäte kilisee ja kolisee inhottavasti.

Eilisen illan kunniaksi Aulikki Oksasta, runo lienee tunnetumpi lauluna, mutta toimii myös näin.

Kuka kertoisi minulle, miksi valkeat perhoset
kukittavat yön sametti-ihon?
Kuka kertoisi minulle?
Kun ihmiset kulkevat, mykät ja vieraat
ja heillä on lumiset panssarikasvot!
ja täytetyn linnun silmät.

Kuka kertoisi minulle, miksi aamulla ruohossa
alkavat rastaat salaisen leikin?
Kuka kertoisi minulle?
Kun porteilla seisovat mustat sotilaat
ja heillä on käsissään kuihtuneet ruusut
niin kuihtuneet ruusut!
ja taittuneet ruskoliljat.

Kuka kertoisi minulla, hiljaa auringon varjossa
miten voisin riisua sydämeni?
Kuka kertoisi minulle?
Jos tulisit luokseni niittyjen poikki
jos tulisit luokseni varovasti
niin varovasti!
avaisit sydämen vaatteet.

-----------------------------

Perhonen ui, kala lentää
Ihminen on kysymys ja kosketus.
Rakkaus on ainut laulu.


2 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Minkähän takia sikäläisten ruoka-annosten täytyy olla niin hulvattoman suuria? Yhdellä salaatilla ruokkisi perhekunnan. Toisaalta, doggy bag ei siellä ole nolo ilmiö. Perisuomalaiselle jollakin tavalla on.

Heidi kirjoitti...

Luin jostain, että yksi roskiin heitetty kinkkusiivu on suurempi ongelma kuin pakkausmateriaali.