maanantai 18. kesäkuuta 2012

Unelmista ja kaloista

Olen kuullut monesti, että puolison voi löytää vaikka lenkkipolulta. Pötypuhetta. Olen jo kolme vuotta höylännyt Pyynikin rinnettä ja eilen ensimmäistä kertaa, eräs lenkkeilevä mies puhutteli minua. Miehen nimettömässä kiilteli vihkisormus.

Käväisimme eilen M:n kanssa katsomassa Lasse Hallströmin romanttisen komedian Rakkaudesta, unelmista ja kaloista. Minusta siitä puuttui romanttisen komedian keskeiset ainekset: kipinöinti pääosan esittäjien kesken sekä nokkela sanailu, josta genren parhaissa elokuvissa saa nauttia. Olen nähnyt elokuvan Kun Harry tapasi Sallyn todennäköisesti kaksikymmentä kertaa ja voisin  katsoa sen heti uudestaan. Tätä elokuvaa taas en jaksaisi katsoa toistamiseen. Ei se kuitenkaan huono ollut. Elokuva kertoo jemeniläisestä sheikistä, jonka intohimona on kalastus ja joka haluaa perustaa autiomaahan lohiapajan. Kalastusprojektiin mukaan joutunut romanttisen tarinan pari on onnettomasti aviossa elävä kalatohtori (Ewan McGregor) ja konsultti (Emily Blunt). En kerro miten siinä käy, mutta tuo aikuisten satu tarjosi hetken todellisuuspaon. Hauskaa kuunnella Ewan McGregorin skottiaksenttia ja muutenkin elokuvan hillittyä tyylikästä brittipuhetta. Elokuvan nimi olisi voinut olla ehkä paremminkin Unemista, kaloista ja rakkaudesta.

Se on nyt sitten viikon loma. Mietityttää päivien nopea kuluminen, toisaalta hirvittää se, että alan kasata lyhyeen tuokioon liikaa ohjelmaa. Pitäisi kirjoittaa kolumni. Pelottaa, ettei ole mitään sanottavaa. Itse kirjoitusprosessi on nopea, lyhyt teksti on kuitenkin pyörinyt päässäni jo monta viikkoa.

5 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Johan on taas ihmeellisellä tavalla saatu suomennettua Salmon Fishing in the Yemen.

Lippe kirjoitti...

Sattumalta just aloittamassa tuota kirjaa. Hyvät arviot, mutta etukäteisfibat ei kummoiset.

Anonyymi kirjoitti...

ei tapaa lenkillä, ei uimahallissa eikä kahviloissa.
eikös tästä voi päätellä, että miehet eivät pidä samoista asioista kuin me? Eli kaikki ilo irti itsenäisyydestä ja vapaudesta nauttia! me tädithän valtaamme keskenämme myös kaikki kulttuuri- ja taidetarjonnat.

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin kävin katsomassa tuon elokuvan, koska julisteessa luvataan "vuoden parasta brittikomediaa". Taisin naurahtaa (kuivasti) kerran, lopun aikaa säälin sitä sotilasmiestä ja voin pahoin kökön juonen ja pääparin väliltä puuttuvan kemian vuoksi. Tuon olisi voinut suomentaa vaikka "kalamiehiksi", sen verran monella tasolla siinä oli kalastelua.

t. Marjut

Heidi Mäkinen kirjoitti...

En noteerannut alkuperäistä nimeä, sopi elokuvalle huomattavasti paremmin.