Antti Majander kertoo tämän aamun Hesarissa pelanneensa biljardia kovin panoksin. Koska toimittaja hävisi, hän joutui lukemaan Paul Coelhon teoksen Alkemisti. Opiskeluaikoina K suositteli minulle tuota kirjaa, se muistaakseni oli tuolloin käännetty nimellä Santiagon unelmat. Tuon tapaiset korkealentoiset "filosofiset" teokset eivät kuuluneet mielilukemistooni. Koska K on fiksu mies, oletin kirjan olevan hieno. Kun viimeksi K:n kanssa tapasimme, muistutin häntä kirjasuosituksesta. K häpesi silloista kirjallista makuaan. Minä sain vasta kirjoitusryhmän myöstä tietää, että Coelhon kirjoista ei kuulukaan pitää. Ne ovat noloja. Nyt olen lukenut Pauli Kohelon (Kari Hotakainen?) parodian Ohessa tilinumeroni ja hihitellyt. Coelhon sijaan kuuluu lukea Daniil Harmsia ja Arto Salmista. Kuka lopulta päättää, mikä on hyvää kirjallisuutta?
Sunnuntaina meillä on pitkästä aikaa lukupiiritapaaminen. Emäntä valitsi luettavaksemme Mobergin Maastamuuttajat, kahlaan juuri osaa 6/7. Kirja kertoo 1850 Yhdysvaltoihin lähtevistä ruotsalaisista talonpojista ja heidän perheistään. Kirja voisi olla terveellistä lukemistoa niille, jotka uikuttavat sitä että terveyskeskuslääkärin vastaanotolle ei aina pääsekään tunnin varoitusajalla. Kirjassa lapset ja aikuiset kuolevat joukottain kulkutauteihin. Matka Atlantin yli taittuu heppoisessa täyteen tupatussa purjelaivassa. Tilaa kyllä tulee: vainajia viskotaan viikottain ja välillä päivittäinkin meren ikuiseen hautaan. Pakosti tulee mieleen nykyinen muuttoliike Afrikasta Eurooppaan. Afrikkalaiset eivät ole tänne tervetulleita, ruotsalaiset otettiin avosylin vastaan Amerikassa. Ruotsista lähti paljon ihmisiä, joiden uskonnon harjoitusta tiukan luterilainen valtio ei sulattanut. Meren takana jokainen oli vapaa toteuttamaan uskonnollisuuttaa omalla tavallaan. Liekö USA:ssa tästä syystä tälläkin hetkellä niin äärilaitaista uskonnollisuutta.
Äitini isä työskenteli laivalla stuerttina. Hän oli kuulemma hauska mies ja erinomainen kokki. Äitini oli vasta muutaman kuukauden ikäinen, kun hänen isänsä jätti palaamatta Yhdysvalloista ja asettui uudelle mantereelle. Äitini ei lopulta koskaan nähnyt isäänsä. Mummoni jäi yksin kahden tyttärensä kanssa. Minulla on Amerikassa sukulaisia. Lapsuudessani eräs röyhelöhelmainen nainen kävi meillä kylässä. Hän toi äidille lahjaksi paketin alushousuja: jokaiselle viikonpäivälle oli omansa. Housuihin oli kirjailtu Monday, Tuesday... Housut lienevät haihtuneet kirjailuineen, mutta minun olohuoneeni nurkassa seisoo äidinisäni matka-arkku.
Sain kolumistani positiivista lukijapalutetta, joka oli sujahtanut roskaposteihin. Onneksi löysin. Elän kiitoksilla vaikkei saisi.
11 kommenttia:
Minäkin yrittelin noita Coelhoja joskus lukea,mutta ei oikein natsannut.Maastanmuuttajia en sensijaan ole lukenut, vaikka ehkä pitäisi.
Tämänpäiväisessä Hesarissa oli myös juttu yhdestä Jenkkilän äärilaidan uskonnosta, fundamentaalisista mormoneista, joiden johtaja on tällä hetkellä vankilassa pedofiliasta syytettynä.
Coelho ei oikeastaan ole "kirjallisuutta" vaan kun-uskot-itseesi-niin-onnistut -terapiaa. Olen lukenut Alkemistin, kaunokirjalliseksi teokseksi se oli "kummallinen" ystävällisesti sanottuna. Mutta jos on tarve em terapiasta ja jos ei ole kovin korkea rima kirjallisuuteen mitä lukee se voi olla tosi tarpeenkin.
Taidan olla lukenut suurimman osan Coelhon tuotannosta, mutta pidän vain kolmesta ja ne ovat Portobellon noita, Veronika päättää kuolla ja Yksitoista minuuttia. Sen jälkeen luin vielä Bridan ja Piedrajoen rannalla istuin ja itkin. Yritin Alkemistiä, mutta en pystynyt/jaksanut...Minun mittani Coelhon mukafilosofiesessa tekstissä on täyttynyt: Ei ikinä enää yhtään Coelhoa!
Hyvää kirjallisuutta on mun mielest sellai, joka jaksaa kiinnostaa sillee, et opuksen lukee useemminki ku vaa sen ekan kerran.
Oottelen sitä sun kolumnias silmieni etee, sit pääsee kommentoimaa. :)
En ole lukenut Maastamuuttajia, mutta Jan Troellin elokuva aiheesta on tuttu. Siinä elokuvassa ruotsalainen maahanmuuttaja näkee Amerikoissa Jumalan nimen kolikossa. Vilkaisin wikipediasta, että "In God We Trust" omaksuttiin USA:n motoksi vasta vuonna 1864. Jos kirja kertoo maahanmuuttajista vuonna 1850, lienee se taas eräs osoitus siitä miten aikaansa edellä ruotsalaiset ovat.
Pauli Kohelon kirjan lukaisin tässä joku vuosi sitten ja tykkäsin kovasti. Daniil Harmsin "Sattumia" on myös hauska ja erikoinen.
Coelhon Pyhiinvaeltaja oli pakko lukea kun olin itsekin vaellukselle suuntaamassa. Suomalaiset omakustanteetkin samasta aiheesta päivittivät Coelhon.
...siis päihittivät.
Coelho siis täälläkin tyrmättiin, Leena Lumi antoi miehelle hieman armoa. En minäkään enää aio lukea miehen kirjoja, en siksi, että ne olisivat erityisen huonoja vaan siksi, että on niin paljon kiinnostavampaa luettavaa. Samasta syystä luen harvoin samaa kirjaa uudelleen. Joitakin koulussa ja nuoruudessa luettuja teoksia olen lueskellut uudestaankin.
Ketjukolaaja: hupaisaa kuulla tuo juttu rahaan painetusta "In God We Trust" tekstistä. Se mainitaan kirjassakin, kirjailijan tekemässä taustatyössä on siis puutteita.
Myöhässä kommentoin, mutta en voi vastustaa kiusausta. Eikös huonoa kirjallisuutta ole ritaritarinat? Cervantesin opastuksella ainakin..
Tuohon vastaamiseen ei sivistystasoni riitä. Cervatesilta tiedän vain Don Quioten, eikös siinä joku taistellut tuulimyllyjä vastaan? Luin netistä, että kirjailija parodioi ritariromaaneja. Moisia en ole lukenut enkä sen puoleen Cervantestakaan.
Sivistykseksi: Päähenkilön "hulluus" tulkittiin johtuvan liiallisesta ritaritarinoiden lukemisesta...
Lähetä kommentti