sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Kertun tarinoita 2



(Tämä lienee täällä ollut jo kertaalleen, mutta pitäydyn silti julkaisusuunnitelmissani)

Päätän kertoa Kertulle tarinan Köyhästä Pojasta. Köyhällä Pojalla oli lapsena kissa. Poika pelasti kissan naapurin isännän kynsistä, sillä mies aikoi hukuttaa kissanpojat vesisaaviin. Kissanpoikaset olivat maatiaisrotua, joten ei siitä sen enempää.

Köyhä Poika saa perinnön. Hän ei ole koskaan pidellyt käsissään sadan euron seteliä, nyt niitä on lompakossa viisi. Tämän verran tädiltä jäi. Täti oli säästänyt summan pienestä eläkkeestään. Rahat löytyivät vaatekaapista alusvaatteiden alta. 

Köyhä Poika tunnustelee hellästi takataskuaan, jossa lompakko sijaitsee. Köyhä Poika päättää lähteä markettiin.

Marketin pihalle on pysäköity japanilaisia ja saksalaisia autoja. Köyhä Poika ei autoa omista, joten ostokset on mitoitettava sen mukaan. Mies kuljeskelee pitkin kaupan loputtomia käytäviä. Kahvihyllyssä mainostetaan Presidentti-kahvia, jota saa kaksi pakettia hintaan 3.99. Köyhä Poika heittää kahvit kärryyn. Euro Chopper sokeria saa hintaan 99 senttiä. Mies paiskaa sokerin mukaan ja hakeutuu lyhyimmän kassajonon perään. Kassaneiti pyyhkäisee tuotteiden viivakoodit koneelleen ja täten yhteissummaksi muodostuu  4,98.  Köyhä Poika ojentaa sadan euron setelin ja saa takaisin 95 euroa. Nyt rahaa on helpompi käyttää. 

Köyhä Poika käy vaihtamassa 25 euroa kolikoiksi ja pelaa ne marketin hedelmäpelissä. Perinnöstä on jäljellä 470 euroa. Miehen seisoskellessa peleihin keskittyneiden mummojen rivissä, töpöttelee Makkonen sisään marketin liukuovista tikkumaiset jalat täristen. Köyhä Poika käy Makkosen kanssa ostamassa pari sixbagia. He tilaavat marketin eteen taksin. Kahvit ja sokerit unohtuvat hedelmäpelien viereen.

Monta taksimatkaa ja sixbagia myöhemmin Köyhä Poika tulee takaisin markettiin. Lompakko ei enää pullota ja taskun pohjalle on unohtunut euron kolikko. Mies heittää kolikon hedelmäpeliin. Köyhän Pojan eteen rävähtää hedelmärivi: hapan sitruuna, mehevä vesimelonin pala ja vihreä viinirypäleterttu. ”Ei raha tee onnelliseksi”, tuumaa Köyhä Poika.

Marketin parkkipaikalla seisoo siisteissä riveissä japanilaisia ja saksalaisia autoja. Köyhä Poika tarkistaa tavan vuoksi muutaman telineessä seisovan polkupyörän, mutta kaikki on lukittu huolellisesti. Köyhä Poika lähtee löntystämään kortteeriaan kohti.


"Ei noin halvalla kahvia saa” toteaa Kerttu. Sitä mietityttää kissanpentujen murha. Köyhä poika otti niistä vain yhden. Kerttu raukka on pakkosteriloitu, joten se ei tule äitiyden onnea kokemaan.
 

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Ei ihme et sä kirjotat hyvin. Sähän osaat!