Pieron vieraana Trasteveressä

Pärskin jo kotonani, vasemman korvan kuulo hävisi lentokoneen vaappuessa alas taivaalta. Toivon kuulon menetyksen olevan väliaikaisen. Mietin koneessa istuessani sinisiä ajatuksia kuten, voiko korva räjähtää ja osaako tuo savolaisittain englantia puhuva lentoperämies ohjata lentokonetta. "Puolen tunnin ajan esiintyy pientä turbulenssia, mutta se on täysin vaaratonta.", lohdutteli mies savolaisella aksentilla kahdella kielellä koneen keikkuessa edestakaisin. Siunaan sitä, että tajusin juoda lentopelkooni sen pikkuruisen kiskurihintaisen punaviinipullon.

1.12.2012

Vedän matkalaukkua kaksin käsin linja-autoasemalle. Toinen sen pyöristä ei suostu pyörimään. Tähtään 12.15 bussiin, joten minulla on runsaasti aikaa. Linja-autoaseman kahvilassa otan kahvin ja riisipiirakan ja istahdan pöytään. Samalla huomaan ikkunasta edellisen bussin , johon en arvellut ehtiväni, yllättäen seisovan laiturilla viisi. Teen nopean päätöksen: kippaan riisipiirakan talvitakin taskuun ja jätän kahvin pöytään. Piirakka on onneksi vielä muovissa. Ehdin bussiin, mutta pohdin koko matkan, otinko matkalaukun kiireissäni mukaan vai jäikö se linja-autoasemalle. Jostain syystä mielikuva asiasta on hatara.  Melkein suunnittelen meneväni kuljettajan luo Hämeenlinnassa ja pyytäväni nähdä bussin matkatavaraosaston, sijaitseeko siellä hieman vaivainen matkalaukkuni. Lopulta Keimolanportilla minulle selviää, että kaikki tarvittava on mukana (Keimolanportilla vaihtuu kyyti, kun Tampereelta pyrkii kohti lentoasemaa).

Olen matkalla luokkakaverini L:n kanssa. Muistelemme matkustaneemme viimeksi yhdessä interraililla ollessamme seitsemäntoista vuotiaita, mutta sitten muistamme lyhyen Pietarin pyrähdyksen muutama vuosi sitten.

Lentokoneessa vieressämme istuu nainen, joka kertoo olevansa arkkitehti ja Muu Ry:n taiteilija. Nainen on asunut Roomassa aiemmin kahden vuoden ajan. Hän neuvoo meidät junaan, joka kuljettaa meidät ja laukkumme Terminin asemalle. Saamme aseman edestä taksin kunhan olemme tyrkkineet kimpustamme erinäiset hämäräperäiset kyydin tarjoajat.

Pääsemme turvallisesti Trastevereen, jossa residenssimme sijaitsee. Ulkoapäin kämppä näyttää pittoreskin rähjäiseltä, paljon portaita asuntoon päästäkseen on noustava, viimeiset porrasvälit ovat jostain syystä muita jyrkemmät, joten perillä olemme jo varsin hengästyneitä. Asuntomme omistaja Piero neuvoo meille henkiinjäännin kannalta tärkeimmät koordinaatit: supermarketin sekä Rooman parhaan pitserian. Asuntoon päästäksemme tarvitsemme melkoisen avainipun. Piero perheineen asuu naapurissa. Pyydän Pierolta kuittia rahoista, jotka annamme hänelle käteen. "It is too late", toteaa Piero, emmekä me väitä vastaan, sillä alkaa todellakin olla jo melko myöhä. Asunnon vaatekaapit tuottavat alkuun meille päänvaivaa, sillä tangot, joihin vaatteet pitäisi ripustaa ovat katon rajassa. Löydämme onneksi apuvälineen, jonka päässä on jonkinlainen koukku, jolla henkarit nousevat yläilmoihin vaivattomasti.

Pieron suosittelemaan pitseriaan kiemurtelee kymmenen metrin jono, joten tyydymme toiseen, sillä sieltä löytyy vapaa pöytä ja tottumattomiin suihimme ihan oivalliselta maistuvaa pitsaa.

Jatkuu huomenna...

Yllä näkymä asumuksemme ikkunasta ja alla residenssimme jykevä alaovi.