"Valtioneuvoston asetus teveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen muuttamisesta" vai Ville Virtasen romaani "Hevosen taju" - kumpaakohan lukisi?
Olen jo sen verran asunut yksin, että olen tottunut huolehtimaan kaikesta itse. Moni naimisissa oleva nainen sanoo aviomiehestä huolimatta tekevänsä kaiken. En usko sen pitävän paikkaansa (ei pitänyt paikkaansa kun vielä olin naimisissa). Sain kerran blogin lukijalta apua uunin luukun korjaamiseen (apu oli virtuaalista, emme ole koskaan tavanneet). Nyt olen saanut vanhalta tuttavalta apua ja tukea sähköpostitse. Olen aina hyvin iloinen kun joku jollain tavoin huolehtii hyvinvoinnistani. Vuosia sitten työterveyshoitaja kysyi minulta mitä syön aamiaiseksi, olin otettu hänen kiinnostuksestaan ruokavaliotani kohtaan. Miehet eivät välttämättä kaipaa apua tai neuvoja, he ajavat vaikka tuhat kilometria harhaan mielummin kuin kysyvät tietä. Nykyisin kysymisen nöyryytykseltä säästyy navigaattorin ansiosta.
Vastaanottoni oli eräänä päivänä taas kerran myöhässä. Ovesta käveli sisään potilas, joka jo huoneeseen astuessa huokui suuttumusta minua kohtaan. Emme olleet koskaan tavanneet. Sanat, joita vaihdoimme olivat varsin neutraaleja, mutta en osaa sanoa, mistä sen vihan aistii. Sen läpi oli melkein vaikea hengittää, kunnes muistin, ettei hän voi oikeasti minua vihata. Hän vihasi sitä mitä minä edustin ja vähäistä valtaa, joka minulla oli.
3 kommenttia:
Kyllä joskus valitettavasti pitää paikkansa. Auton katsastus ja huolto, renkaitten vaihto, tankkaus, ruohonleikkuu, lumityöt, maalaus ja tapetointi, proput poralla seinään, lampunvaihto, pyykkäys, astiat, kaupassakäynti, siivous, kissanlaatikko ja -siivous, noin muutamia mainitakseni. Jos miestä odottaa jotain tekemään, saa odottaa. Kehuakin sitten täytyy vallan mahdottomasti..
..laskujen maksu unohtui.. t.edellinen
Sanot vaan: "Teetkö sinä vai pitääkö pyytää joku mies tekemään."
Lähetä kommentti