maanantai 1. heinäkuuta 2013

Jännittävät muistelmani

Kotini sijaitsi valkoisessa rivitalossa, jossa asusti useita lennoston työntekijöitä. Naapurissa asuivat nykyisen pääministerimme vanhemmat ja myöhemmin pääministeri, jossa ei tuolloin ollut nähtävissä vihjeitä tulevasta poliittisesta urasta. Samassa rivitaloyhtiössä asui Sari, josta tuli ystäväni. Sari kävi tyttölyseota, jossa opiskelu vei vuoden pidempään kuin yhteiskoulussa. Tytöille opetettiin kodinhoitoa, lisäksi tyttöjen katsottiin kai olevan jotenkin hitaampia oppimaan.

Sari teki läksyjä tuntikausia, minä en. Olinkin yleensä houkuttelemassa Saria kirjojen äärestä. Asuinalueemme käsitti pätkän hiekkatietä, jonka varrella seisoi tasakattoisia valkotiilitaloja, jotka olivat tuolloin muotia. Myöhemmin alueelle rakennettiin kauppa, nuorisotalo ja koulu. Koska mitään tekemistä ei ollut, kävelimme iltaisin sitä ainoaa hiekkatietä edestakaisin. Saatoimme myös pyöräillä Kuopion keskustaan ja ostaa kioskilta lihapiirakat, joiden välissä oli nakki, sinappia, ketsuppia ja kurkkusalaattia. Istuimme jälkeenpäin usein hetken toripöydillä ja sen jälkeen poljimme kymmenen kilometriä takaisin kotiin.  Välillä pyöräilimme suunnilleen samanmoisen matkan (ihan vaihtelun vuoksi) Rissalan lentoaseman kahvilaan, jossa joimme limsapullon puoliksi.

Olimme tuolloin noin 13-vuotiaita, emmekä vielä käyttäneet Filmstar-mascaraa, polttaneet salaa sippi-Bostonia tai sivelleet silmäluomiimme paksua sinistä tahnaa yhteisestä rasiasta. Odotimme, että jotain alkaisi tapahtua.

7 kommenttia:

Timo Lampi kirjoitti...

Mielenkiintosta. Odottelen jännityksellä jatkoa. :)

-kummitus- kirjoitti...

Kas, minullakin on elämänkerrallinen kokemus, johon kuuluu nykyinen pääministerimme. Hän silloin tällöin vieraili nuorisotalolla, jossa olin töissä työllistämistuella ohjaajana. Sillä samaisella paikkakunnalla. :-D

Anonyymi kirjoitti...

No niin, Heidin ja Kummituksen jännittävät muistelmat. Jatko-osia, kiitos!

Åboriginal

Heidi kirjoitti...

Katsotaan nyt tuleeko jatkoa...

AuvoT kirjoitti...

En ole koskaan asunut lähelläkään blogisti H:n mainitsemia paikkoja. Mutta muisti palailee pätkittäin: Joutsenon kirkonkylän nuorisotalolla saattoi 70-luvun alussa pelata pingistä. Ehkäpä siis olimme virikkeellisessä paikassa sen ajan mittapuiden mukaan. Lentokoneita en oikeastaan koskaan muista nähneeni ilmassa sillä seudulla. Liekö vikana sijainti liian lähellä rajaa. Pääministereitä ei sielläpäin myöskään näkynyt. Jos joku olisi näkynyt nin se olisi varmaan ollut Kekkonen. Siihen aikaan hän oli isompi herra kuin pääministerit, ne kun vaihtelivat niin taajaan ettei perässä pysynyt. Seuraavaksi isommat herrat oli tehtaiden johtajat, ja sitten koulujen rehtorit. He olivat yleensä samalla kunnanherroja, siis ne rehtorit.

Anonyymi kirjoitti...

Minut pysäytti tuo "odotimme että jotain alkaisi tapahtua". Onko ankeampaa tunnetta olemassakaan?

Heidi kirjoitti...

Odottelua tämä elämä välillä on. 13-vuotiaana tiesin varmasti, että paljon tulee tapahtumaan. Nyt toivoo, ettei mitään tapahtuisi.