lauantai 27. heinäkuuta 2013

Unikeko on pieni nisäkäs

Huomenna tulee sukulaisia kylään. On vaikea päättää mitä tarjota. Otin kännykkäkameralla kuvia resepteistä, joiden ainekset toivottavasti löytyvät torilta ja hallista. Saatan jopa pistäytyä torikahvilassa.

Huomasin sähköpostissani parin viikon takaisen viestin, johon pitäisi vastata piakkoin, homma olisi järkevä hoitaa ennen lomaa. Viesti ei ikävä kyllä häviä itsekseen, vaikka usein toivon niin. Perusluonteeni on saamaton, toimin siis nykyisin syvintä olemustani vastaan hoitamalla asioita. Itä-suomalaisuuteen kuuluu saamattomuus: itäisellä maaseudulla pihoja koristavat Anglian raadot, Länsi-Suomessa viivasuorat perennapenkit.

Sain viestin, jossa minut kutsutaan Brysseliin EU:n tärkeisiin pytinkeihin. Emäntänä toimii joku meppi ja eurooppalainen järjestömme vastaa matka- ja majoituskuluista. Viestissä mainitaan johonkin debattiin osallistuminen. Lähden jos mitään ei tarvitse sanoa. Kutsuttuja oli listan perusteella suuri joukko eri maiden järjestöjen puheenjohtajia, joten en liene siellä mitenkään keskeisessä asemassa. Miksi tällainen perusujo (osaan peittää sen erinomaisesti) henkilö on suostunut puheenjohtajaksi? Kyse on narsistisesta kunnianhimosta. Hämmästelen  lähes päivittäin sitä mihin olen päätynyt, vaikka jo tiedänkin, että ennen haksahtamistani on aneltu puolta yhdistyksen jäsenistä ryhtymään kyseiseen toimeen. Uutta rahastonhoitajaa ei ole toistuvista uhkailu- ja painostusyrityksistä huolimatta onnistuttu hankkimaan. Puheenjohtajan pestiä on jäljellä puolitoista vuotta ja seuraajakin on tiedossa.

Tänään on sekä minun nimipäiväni että unikeon päivä. Opin äsken, että unikeko on pieni nisäkäs, joka nukkuu 20 tuntia vuorokaudessa. Vaatimaton otus asuu Keski- ja Etelä-Euroopassa ja sillä on tuuhea pitkä häntä. Äitini onnitteli minua. Lähdemme ensi viikonloppuna vanhempieni mökille parin vanhan ystävän kanssa. Kyse on traditiosta (traditio on sellainen tapahtuma, joka toteutetaan vähintään kaksi kertaa samaan tapaan). Äiti varoitti minua sienten puuttumisesta. Täytyy tyytyä mustikoiden poimimiseen (pitänee syödä männävuotiset mustikat pakasteesta), saunomiseen, syömiseen, juomiseen, vieraiden kanssa seurustelemiseen ja ankaraan löhöilyyn.

7 kommenttia:

AuvoT kirjoitti...

Sellainen sopiva kommentti voisi olla "Tämä on erittäin tärkeä asia ja olemme sitä mieltä että komissio voisi edistää asiaa tukemalla sitä enemmän". Jos siellä ei ole simultaanitulkkausta niin on hyvä kääntää lause englanniksi ennen matkaa. Ja harjoitella ettei lausu sitä kouluenglannilla, vaan erittäin vahvalla aksentilla (vrt esim Paavo Nurmi youtubessa), kuulostaa enemmän "EUlta". Minusta tuo vastaus sopii varsin moneen paikkaan.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kiitos! Enköhän tuolla jo pärjää.

Hoo Moilanen kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Hoo Moilanen kirjoitti...

"Lähden jos mitään ei tarvitse sanoa" on silkkaa runoutta! :)

Olet siis oikeasti Heidi. Hyvää nimpparia sinulle!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kiitos nimpparitoivotuksista!

Kaisa kirjoitti...

Luen juuri kirpputorilta löytämääni Hakalehto-Salmelan maantiedonkirjaa vuodelta 1950 (Isänmaan ja Maailman maantieto):

"Varsinaissuomalaiset ja satakuntalaiset (varsinaissuomalaisten ja hämäläisten sekoitusta) ovat Suomen asukkaista pisimmät. He ovat yleensä vaaleita, sinisilmäisiä ja melko kapeakasvoisia. Luonteeltaan he ovat vilkkaita, leikillisiä ja toimeliaita. Vieraisiin ihmisiin he suhtautuvat varovaisesti eivätkä ystävysty nopeasti. He ovat valistunutta ja säästävää väkeä, joka tulee hyvin toimeen viljavalla maaperällään.

Hämäläiset ovat lyhyempiä ja ruumiiltaan tanakoita. He ovat vielä vaaleampia, mutta heillä on leveämmät kasvot. Hämäläinen on hitaampi ja harvasanaisempi kuin varsinaissuomalainen, mutta yhtä ahkera. Hänen jurouttaan usein liioitellaan sananlaskuissa. Ahkeruus on tehnyt Hämeestäkin rikkaan maan.

Savolaiset ovat tummempia kuin hämäläiset ja vielä pyöreäkasvoisempia. He ovat hyvin sanavalmiita ja leikillisiä. Savolaiset eivät ole yhtä säästäväisiä kuin varsinaissuomalaiset. He pitävät hyvästä ruoasta ja matkustelevat mielellään."

Omasta pohjoispohjalaisesta heimostani sanotaan vain "näiden seutujen väestö on valistunutta ja tunnettua puhtaudestaan."

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Hupaisaa. Ajatella, että moni koululainen on päntännyt noita ominaisuuksia ja niitä on kysytty kokeissa.