maanantai 16. syyskuuta 2013

Korte ja lainen

Olen sen verran väsynyt, että mieleenpainamiskykyni on heikentynyt. Hävettää kysyä potilaalta samaa kysymystä kahteen kertaan. Sellaisten asioiden kuin vasen tai oikea mieleenpainaminen tuottaa vaikeuksia. Onneksi en ole kirurgi ja katkaise väärää raajaa.

Sain tänään kirjeen potilaalta (paperille kirjoitetun), jossa pyydettiin korjaamaan vuosiluku. Sanotaan vaikka, että potilaan umpisuoli oli leikattu 2005 ja minä olin kirjannut sairauskertomukseen vuoden 2007. No väärinhän se silloin oli.

Miksi monia työsioita on niin vaikea muistaa, mutta nuoruuden ajan iskelmälaulujen sanat osaa vieläkin kuin äitinsä nimen, vaikkei niistä lauluista olisi koskaan edes pitänyt. Vaikka minut herätettäisiin syvästä unesta, osaisin laulaa virheettömästi kappaleen R-A-K-A-S (tai osaisin sen sanat).

Minulla on ollut suuria vaikeuksia muistaa Anna Kortelaisen nimi. Joku saattaa ihmetellä, miksi se pitäisi muistaa. Olen pariin otteeseen selostanut jollekulle ohjelmasta "Kymmenen kirjaa rikoksesta", että sitä juonsivat Timo Harakka ja sitten se nainen, joka on kirjoittanut sen Virginien. Se oli aiemmin naimisissa Hannu Mäkelän kanssa ja erosi  ja styylaa nyt kai Pentti Sveholmin kaa. Naisella on vaaleat hiukset ja tummaa huulipunaa. Nytpä muistan. Ajattelen kortetta, sellaista heinää, siihen perään liimaan lopun -lainen. Anna ei tuota vaikeuksia, sillä muistan sen heti kun saan päähäni Kortelaisen. Sen jälkeen kun kehitin tämän muistisäännön en ole tarvinnut nimeä enää kertaakaan.

Kirjoitusryhmäläiseni kokoontuivat eilen luonani tai oikeastaan meitä oli viisi. Sain taas intoa sen oman tekstini kirjoittamiseen. Ei sitä kummoisesti kehuttu, mutta jo se, että joku korjasi tekstin virheitä, innosti minua. Luimme S:n runoja, jotka olivat erittäin suloisia yksipuolisen rakkauden kuvauksia. Muistimme yhtäkkiä erään runon lauseen esiintyvän Susanna Haaviston levyllä ja soitimme sen. Kirjoittaja hieman kiemurteli. Miten yleensäkään voi kirjoittaa ainuttakaan lausetta rakkaudesta, jota joku ei olisi jo kirjoittanut.

Jo toinen ryhmäläiseni on ylittänyt julkaisukynnyksen ja nyt on tulossa runokirja. Silloin kun olimme tiiviisti yhdessä saattoi menestys herättää kateutta, nyt olen toisten pärjäämisestä vilpittömän onnellinen.

Kirjoitin viikonloppuna omaa juttuani. Innostuin laittamaan paperille tarinan lopun. Herkistyin siitä, miten hyvin toiselle päähenkilölle kävi, niin että kyyneleet alkoivat valua silmistäni. Itken sitten toiseen kertaan kun mahdollisesti saan kirjoitettua siihen alun ja lopun väliin ne puuttuvat sata sivua ja lähetän tekstin eteenpäin ja niitä hylkyviestejä alkaa saapua. Stephen King keräsi hylsyjä huoneensa seinään iskettyyn naulaan, mutta hän olikin silloin vasta poikanen. Jospa teen hylkäyksistä kollaasin ja laitan paksuihin kullattuihin kehyksiin.

10 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Kesällä jossakin lehdessä oli Anna Kortelaisen haastattelu ja kuvassa hänellä ei ollut luumunpunaista huulipunaa. Kerrankin! Hyvä niin. Ei se oikein sovi blondille.

AuvoT kirjoitti...

Loppu on hyvä alku ! Heh :)

Kirjoitatko draamaa, komediaa vai kenties runoutta?

Kaisa kirjoitti...

Tuollaiset umpilisäke 2005/2007 -jutut ovat vaikeita selittää ihmisille; eihän vuosiluvulla ole ratkaisevaa merkitystä (ellei siitä käynnisty jokin tapahtumasarja joka pitää sitten ajoittaa jonkin muun kanssa syy-seuraus-tyyppisesti, mikä on aivan toinen juttu...)

Muutoinkin on todella vaikeaa mahduttaa mihin tahansa lääketieteelliseen tekstiin kaikki tärkeä informaatio toiselle asiantuntijalle - tai oman muistinsa tueksi - ja olla samalla aiheuttamatta tarpeetonta huolta ja ahdistusta potilaalle, joka itseään käsittelevää tekstiä lukee.

Mitähän tapahtuu KanTA-arkiston myötä? Emme ainakaan tule saamaan lisää sellaisia henkilöitä jotka selventävät puhelimessa tai vastaanottotiskillä huolestuneille esimerkiksi laboratoriotutkimusten poikkeavuuksien tähtiä (joilla niilläkään ei useimmilla ole suurta merkitystä...) Toisaalta, emme varmaan kohta saa pyytää laboratoriotutkimuksiakaan säästösyistä.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Ne vuosiluvut ovat joillekin niin tärkeitä merkkipaaluja, että he loukkaantuvat noista virheellisistä tiedoista, jolla ei ole merkitystä asian kannalta.

Joskus tuntuu, että laboratoriokokeita voisi ihan oikeasti ottaa hieman vähemmän.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

AuvoT: kirjoitan sellaista proostatekstiä, lyhyitä epärunollisia lauseita, ehkä vähän huumoria, vähän reppanoita tyyppejä. No ei sitä kukaan julkaise, joten mitäpä siitä.

Minerva kirjoitti...

En ole aina ihan varma, minkälaisia korjauksia epikriiseihin pitäisi pyytää. Joskus sukupuoli on ollut väärä, muttei sillä ole mielestäni hoidon kannalta merkitystä.
Joskus on ollut virheellisiä kirjauksia tuloksista, mutta kun tulokset itsessään ovat jossain tietojärjestelmässä oikein, tarvitseeko silloin epikriisiä korjata?
En kyllä ole varma, että onko ne korjattukin soittojen jälkeen. Kerran tuli epikriisi, jossa "jos on viitteitä..." oli muuttunut muotoon "jossa on viitteitä...", toisella kertaa munuaisfunktio oli romahtanut. Kummallakin kerralla oikeat tulokset kuitenkin löytyivät tietojärjestelmästä, joten en tiedä kuuluuko sellasia pyytää edes erikseen korjattavaksi.
Sitä paitsi tunnustan, etten jaksa niitä aina edes lukea niin tarkasti. Hyi minua.

Minerva kirjoitti...

En ole aina ihan varma, minkälaisia korjauksia epikriiseihin pitäisi pyytää. Joskus sukupuoli on ollut väärä, muttei sillä ole mielestäni hoidon kannalta merkitystä.
Joskus on ollut virheellisiä kirjauksia tuloksista, mutta kun tulokset itsessään ovat jossain tietojärjestelmässä oikein, tarvitseeko silloin epikriisiä korjata?
En kyllä ole varma, että onko ne korjattukin soittojen jälkeen. Kerran tuli epikriisi, jossa "jos on viitteitä..." oli muuttunut muotoon "jossa on viitteitä...", toisella kertaa munuaisfunktio oli romahtanut. Kummallakin kerralla oikeat tulokset kuitenkin löytyivät tietojärjestelmästä, joten en tiedä kuuluuko sellasia pyytää edes erikseen korjattavaksi.
Sitä paitsi tunnustan, etten jaksa niitä aina edes lukea niin tarkasti. Hyi minua.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

On ihan varmasti virheitä, jotka on korjattava ja niitähän tulee. Niitä tekevät lääkärit ja sihteerit. Lääkärihän niistä lopulta on vastuussa, päivittäin saa nipun tarkastettavia tekstejä, jotka lukaisee kiireessä. Kannattaa ilman muuta oikaista, jos on olennaisia virheitä, niistä ei ole tässä puhe. Toisaalta miten maallikko osaisi arvioida onko virheellä merkitystä. Ja kyllä ne aina korjataan jos huomataan tai huomautetaan. Virhe muuten kertautuu, kun joku laittaa tekstiin väärän tiedon, niin seuraava kopioi sen taas. Olen nähnyt ihan hölmöjen virheiden toistuvan.

Minerva kirjoitti...

Olen kyllä ollut vähän laiska niiden virheiden korjaamisen kanssa, myönnän. Se on tuntunut vähän turhalta, mutta ehkä siinä pitäisi olla tarkempi. En ole tullut ajatelleeksi, että joku saattaa sieltä ottaa tiedon, joka onkin aivan pielessä, vaikka ne oikeat tuloksetkin jossain muualla ovat.
Jos oikolukisin nyt kerralla kaikki epikriisit?

Oikeastaan taitaa tulla korjatuksi vain niitä, joissa on sellaisia virheitä joiden vuoksi itse säikähtää, eli vääriä arvoja joiden mukaan olisikin kaikenlaista pielessä. Toisaalta harvoin tulee kotiin labratuloksia, eli kaikkien tietojen oikeellisuutta ei edes voi kontrolloida.

Tämä on nyt vähän eri juttu, mutta liittyy epikriiseihin: Kerran meille tuli epikriisi, jonka alareunassa luki "Erikl Andersen", tai jotain vastaavaa. En ollut tavannut lääkäriä, mutta puhunut hänen kanssaan puhelimessa ja tiesin, että hän oli ehkä norjalainen tai tanskalainen syntyperältään.

Ehdin sanoa ääneen jo, että onpa erikoinen nimi tämä Erikl, kuinkahan se kuuluisi lausua. Ennen kuin tajusin, että sen olisi pitänyt olla pienellä, ja viittasi erikoislääkäriin. Onneksi en ehtinyt pyytää vaihdetta yhdistämään lääkäri Erikl Andersenille :D


Heidi Mäkinen kirjoitti...

Erikl Andersen saattaisi olla vaikkapa tanskalainen kollega. Leppoisa mies, joka pitää tummasta oluesta.