sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Kamala ja kurja

Tänään on pakko tyhjentää vinttikomero. Pihalla seisoo jo uusi roskalava, joka sekin on täyttynyt pahvilaatikoista ja rikkinäisista huonekalausta. Säilyttämisen arvoiselle tavaralle täytyy myös löytää joku soppi.

Rakastan Woody Allenia sellaisena kuin hän Annie Hallissa esiintyi. Näin elokuvan ties monettako kertaa ja aina se jaksaa huvittaa. Woody pohtii ihmiselämää kahden täyshoitolassa asustavan tädin kautta "Täällä on kamala ruoka" johon toinen "ja pienet annokset". Woodyn mukaan elämä jakautuu kamalaan ja kurjaan.

Liiallinen ruokahifistely on rasittavaa. Vanha ystävä tulee kylään tämän kuun lopussa, suunnitelmissamme oli syödä Berthassa, ravintolassa, jossa ei saa siunaaman rauhaa kun tarjoilija kertoilee, missä mikin jauholusikallinen on jauhettu ja millä pellolla jyvät on kasvatettu. Varasin pöytää kuutisen viikkoa ennen vieraan tuloa, vaan eipä ollut enää tilaa. Jouduimme tyytymään kakkosvaihtoehtoon. Nyt-liitteessä käytiin läpi Helsingin ansioituneita ravintoloita. Siinä analysoitiin erään ruoka-annoksen sisältö. Annokseen oli käytetty luomuetikkaa, ajatella, jos etikka ei olisi ollut luomua.

Tein eilen ruokaa nuorelle sukulaismiehelle. Valmistin monta yksinkertaista ruokalajia ja vieras kiitteli ruoan makua. Kivaa laittaa ruokaa toiselle. Tai on kivaa silloin kun on aikaa. Woody matkustaa Kaliforniaan ja alkaa heti voida huonosti. Hän tilaa ravintolassa sinimailasen ituja ja hiivamuusia. Meillä oli opiskeluaikoina itukausi, jolloin keittiössä kellui vedessä jyviä ja papuja itua puskemassa. Niitä sitten söimme, en enää muista miksi. Vehnän jyviä liuotettiin vesilasissa ja tunkkainen liuotusvesi juotiin aamutuimaan, se oli erityisen terveellistä vettä.

Näin eilen lenkillä anorektikon. Nuorella naisella oli yllään poplari ja hame. Tikkumaiset vihreisiin sukkahousuihin verhotut jalat vilistivät kun anorektikko juoksi mäkeä ylös. Näytti siltä kuin hän olisi päässyt karkaamaan lenkille kaloreita kuluttamaan, vaikka oli luvannut mennä ostamaan kioskilta suklaata. En mahtanut mitään, tyttönen jatkoi määrätietoista kipitystään.

Sain silitettyä pyykit vieraan ansiosta. Minusta on kivempää puuhastella, kun joku toinen on paikalla. Sen toisen pitää olla joku, jolla ei ole velvollisuutta tehdä kotitöitäni. Muutenhan olisin kitkerä "miksi minä, miksei tuo toinen silitä".

Joku toinen voisi nousta portaat ja tyhjentää lopun roinan tuolta yläilmoista. Sen verran muistan, että siellä on paketillinen samoja laattoja, jotka peittävät eteisen lattialla. Laatat painavat kamalasti. Ne ovat kenties tavaraa, jota ei voi heittää pois. Montako laattaa jaksan kerrallaan kantaa? Montako askelmaa on noustava? Montako tarpeetonta esinettä ihminen ehtii haalia ja miettiikö niitä hankkiessaan, että joskus tulevaisuudessa ne ovat jollekulle vain paino ja loppusijoitusongelma.

5 kommenttia:

hannuhoo kirjoitti...

Diane Keaton on kirjoittanut oikein kivat muistelmat, "Nyt ja Aina". Toisin kuin monet tähdet hän keskittyy perheisiinsä ja erikoisesti äitiinsä.

"..ei saa siunaamaa rauhaa .. Sama koskee nykyisin radion musiikkiohjelmia. Kansaa pitää valistaa ja niin saamme aina kuulla esiintyjien opinto-odysseian, kilpailumenestykset ihan urheilijoiden tapaan ynnä jotain persoonallista, totta kai. Äh!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

En ole Diane Keatonin muistelmia lukenut. Jos Woody kirjoittaisi muistelmat niin ne lukisin. Olen jotain miehen kirjoittamaa joskus vuosia sitten lukenutkin.

Merja kirjoitti...

Säilyttämisestä: ajatella, miten hyvä on, kun ei tarvitse enää minkäänlaista ihmsten välistä kommunikaatiota säilöä vinttikomeroihin kirjeiden ja korttien muodossa. Kaikki on pilvessä. Tai bittiavaruudessa. Jos on.

Anonyymi kirjoitti...

Kahden vanhan sukulaisen koteja tyhjänneenä olen alkanut tuntea yhä suurempaa epämääräistä ahdistusta miettiessäni itselleni kertynyttä turhaa tavarapaljoutta (omistan vanhanaikaisen vintin). Kuka sen ikinä selvittää! Pitäisi vaan viedä pois ainakin kuorma viikossa. Omistan kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman: pullasudista mehulingon kautta leipäkoneeseen.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Naapurin vinttikomerossa näytti olevan vanha televisio, vanhaa elektroniikkaa ei ainakaan kannata säilöä. Minulla ei ole enää tallessa kirjeitä, ne olen tyhmyyksissäni hävittänyt.