sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Huomenna on pakko olla

Kukaan blogin lukija ei ole voinut välttyä tietämästä, että olen lukenut Volter Kilven romaanin Alastalon salissa. Se on suurin kirjallinen saavutukseni. Kirjan luettuani päätin nauttia dekkarin keveydestä ja erään kirjoitusystävän suosituksesta tartuin Gillian Flynnin pokkariin Kiltti tyttö. Sekään ei ole kirjana mikään laiheliini. Kirja on hyvin juonivetoinen ja jännittävä. Älkää kertoko miten siinä käy, sillä olen hädin tuskin kirjan puolivälissä.

Dekkarissa on kaksi näkökulmaa ja sitä lukee kuin ajaisi 40 hevosvoiman perämoottorilla, kun Alastalon salia pitää soutaa ja huovata. Flynnin henkilöistä saa erittäin epämiellyttävän kuvan: he ovat teeskenteleviä, itsekeskeisiä paskiaisia. Kilpi taas katsoo henkilöitään lämmöllä vaikka he olisivat saitoja koronkiskureita tai kateellisia hölmöjä.

Tässä blogissa on ollut tapana julkaista juhannusruno, joka ei tietenkään kerro juhannuksesta. Rikon tekijänoikeutta julkaisemalla Kari Hotakaisen runon. Huomenna on pakko mennä töihin. Samainen runo luettiin hiljattain kaverini väitöskaronkassa:

Joskus, eilen, huomenna

Joskus tekee mieli
lepattaa tuulessa
halkoa ilmaa
istua miestaposta.

Eilen paloin halusta
murtaa lukkoja
katkaista napanuoria
sitoa ihmissuhteita.

Huomenna on pakko
teroittaa kynnet
silittää karvaa
olla ihminen.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sain joskus neuvon; älä lue koskaan teosta jos se ei kiinnosta sinua. Enkä ole lukenut enkä ole menettänyt yhtään mitään. Ne teokset,joita lueskelen, kohottavat minua ja ajatukseni ovat selkeät.

//Eija

sorvatar kirjoitti...

Onnittelut Alastalon salista. Ei jokatyttö/ poika sitä luekaan. Aion lukea sen myös tänä vuonna.

(Eikös joku aivojumppa- ohje ole lukea tekstiä ylösalaisin... Ehkä joku helpompi kohde voisi olla hyvä. Se kuulostaisi kyllä hienolta, Alastalon salissa luettuna ylösalaisin.)

Outo Paimen kirjoitti...

Vaikka en runoista ja runoudesta mitään ymmärräkään, niin tuon runon teksti jotenkin kolahti.

Heidi kirjoitti...

Kuulun lukupiiriin, jonka myötä on tullut luettua sellaisia kirjoja, joihin ei muuten olisi tullut tartuttua. Kyllä niistä on kuitenkin paljon saanut.

Hotakainen ei oikein ole runoilija (tai on tietty kun on runoja julkaissut useamman kokoelman), siksi kai miehen runoja on jotenkin viihdyttävää lukea.